Miehensä Yrjö Juutilan kuoltua halvaukseen helmik. 25 p. 1778 meni leskeksi jäänyt Elisabeth Juhontytär uuteen avioliittoon helmik. 28 p. 1779 renkinsä Henrik Mikonpojan kanssa, joka oli syntynyt maalisk. 13 p. 1748 ja kuoli toukok. 11 p. 1790. Tästä aviosta syntyivät lapset: Tuomas jouluk. 11 p. 1779, Jakob jo ennen mainittuna päivänä ja vuonna, Anna heinäk. 28 p. 1783, Johan lokak. 24 p. 1787 ja Ulla tammik. 8 p. 1791; viimemainittu siis syntyi isän kuoleman jälkeen.
Kertoman[1] mukaan oli talo sittemmin, jaettu äitinsä kautta veljeksiä
olevien Antin ja Tuomaan välillä, jotka kumpikin olivat Elisabeth
Juutilan kahdesta eri avioliitosta syntyneistä lapsista vanhimmat.
Vieretysten olivat näiden talonpuoliskojen päärakennukset Valteenjoen
Hauhonpuolisella korkealla rantatörmällä.[2]
Kun talon näin piti joutua kahdelle vanhemmalle veljelle, oli luonnollista, että Jaakko rupeaisi leipäänsä etsimään muualta. Mutta ainakin vuoteen 1793:een asti oli hän kotonaan, toimien talon paimenpoikana[3] »kolme kesäkautta» perätysten, kun oli tullut sellaiseen ikään, että siihen kykeni. Ja vielä senkin ajankohdan jälkeen hänen toimeentulonsa epäilemättä kokonaan kauan aikaa riippui kodin ja äidin auliudesta, vaikk'ei hän suoranaisesti kotitalonsa askareissa avustanutkaan, muuta kuin mahdollisesti kesäisin ehkä vähemmässä määrässä.
Miehensä kuoleman jälkeen keväällä 1790 uudestaan leskeksi jäänyt Elisabeth Juutila sai näet näihin aikoihin nähtävästi huolehtia talonpidosta, vaikka ehkäpä vanhimman poikansa Antin avustamana, koska tämä juuri silloin tuli täysi-ikäiseksi. Hallinta-oikeuttaan tilaan hän luultavasti ei kuitenkaan vielä luovuttanut Antille, päättäen siitä, että hän todennäköisesti aina vuoteen 1800 syksyllä kustansi tiedonhaluisen Jaakko-poikansa kaikki opinnot. Tähän silloisissa talonpoikaisissa oloissa vielä suhteellisesti harvinaiseen tekoon poika taivutti äitinsä, koskapa hän elokuun 24 p:nä 1793 sai lähteä Hämeenlinnaan kouluun tiedonjanoaan tyydyttämään ja siellä vielä leipähuolilta rauhassa opiskelemaan. Tarmokas oli tosiaankin tämä äiti, joka pienen talon emäntänä elätti ja kasvatti kahdeksan lastaan ja niistä yhden ylioppilaaksikin koulutti.
Mutta jatketut luvut Turun lukiossa alkupuoliskolla vuotta 1800 täytyi Jaakon kaikesta päättäen kuitenkin suorittaa tulisella kiireellä ja lyhyessä ajassa hankkia itselleen yliopistotutkintoihin täydet oikeudet, koska avustus kotoa nähtävästi lakkasi syksyllä samana vuonna, kun Tuomas-velikin joulukuussa täytti 21 vuotta. Sillä epäilemättä silloin, kun Elisabeth Juutila, ollen vasta 50:nnellä ikävuodellaan, luovutti talonsa edellämainituille kahdelle pojalleen jaettavaksi ja nähtävästi eleli elämänsä 16 loppuvuotta talosta eläkettä nauttivana.
Hämeenlinnan koulussa Jaakko Juutilalle oli heti laitettu ajan vaatimusten mukainen muukalainen sukunimi Judén, joka tietenkin saatiin »Juutilasta». Mutta poika ei näytä aluksi sitä rakastaneen, koska kouluaikana oppikirjainsa kansissa muodosti sen suomalaissointuiseksi Juteiniksi.[4] Tässä koulussa hän harjotti opintoja rehtorien Borenius'en ja Åkerman'in johdon aikana vajaata 6 1/2 vuotta ja alussa vuotta 1800 hän, niinkuin jo edellä näimme, pääsi oppilaaksi Turun kouluun sekä otettiin syyskuun 10 p.[5] viimemainittuna vuonna »Turun Akademian Oppivaiseksi», kuten Sanan Saattaja Viipurista v:lta 1840 numerossaan 14 kertoo. Näin olivat nyt ne vaikeudet voitetut, mitkä muukalainen koulukieli oli tuottanut, mutta mieleen oli jäänyt katkeruutta tämän asiaintilan nurjuuden takia, ja se puhkesi myöhemmin usein ilmoille, milloin ivana pilkkarunoissa, milloin vakavana valituksena moniaissa muissa runoissa ja suorasanaisissa kirjotuksissa.
Huhtikuun 13 p:ään asti v:na 1812 eli siis alun toistakymmentä vuotta Juteini sitten oli yliopiston kirjoissa. Mutta vähävaraisuus esti häntä korkeakoulun opetusta hyväksensä käyttämästä muuta kuin ehkä noin kolmanneksen koko tästä pitkästä ajasta. Hänen täytyi, näet, toimeentullakseen olla kotiopettajana eri paikoissa maatamme ja yleensä kaukana yliopistokaupungista. Mutta jos niin onnellisesti sattuikin kuin ensimäisenä ja toisena opintovuotena, että tämä opetustoimi sitoi hänet itse yliopistokaupunkiin—hän oli näet silloin opettajana erään kapteeni Mesterton'in perheessä Turussa—, niin hän tietysti siinäkin tapauksessakin voi yliopistollisia opintoja harjottaa ainoastaan kotiopettajatehtäväinsä lomassa. Ja sehän tietenkin haittasi niiden menestymistä.
Turusta pois Juteini joutui, vaikk'ei vielä varsin kauas, kun hän v. 1802 otti vastaan kotiopettajatoimen Nauvon pitäjässä kirkkoherran, rovasti Mjödhen luona. Sekä rovasti itse että hänen koko talonväkensä osottivat erikoista hyvyyttä nuorelle Juteinille, ja sitä tämä vielä vanhoilla päivillään kiitollisuudella muisteli. Sieltäkäsin hän v. 1804 kävi Turussa jatkaen opintojaan kevätpuolella vuotta; mutta näyttää siltä, kuin hän muun osan tätäkin vuotta olisi oleskellut Nauvon pappilassa, päättäen siitä että hänen elämäkerrassaan edellämainitussa Sanan Saattajan numerossa sanotaan hänen olleen Mjödhen luona vuosina 1802-1804, Nauvossa ollessaan hän oli tehnyt ilmatieteellisiä havaintoja. Ne hän oli merkinnyt muistiin ja nähtävästi edellämainittuna vuonna käydessään Turussa saanut niistä Suomen talousseuralta mitalin. Tällöin on tietysti syntynyt Porthan'in kuoleman johdosta se muistorunokin, jonka myöhemmin esitämme. Runo sai sen kunnian osakseen, että oikein joutui ruotsinkieliseen Åbo Tidning-lehteen.
Sittemmin Juteini siirtyi vielä kauemmas yliopiston lähettyviltä Varsinais-Suomesta; sillä vuosina 1805-1806 hänet löydämme Savosta, Juvan pitäjästä, missä hänelle taas opettaminen—tällä erää eversti Grotenfelt'in lasten lukutielle ohjaaminen—tuottaa leivän, vaikka tietenkään ei ylen runsasta. Kuitenkin näyttää siltä, kuin hän siellä olisi voinut säästää jonkun verran varoja yliopisto-opintojaan varten, koska etsiessämme tällä tavoin hänen jälkiään, retkillämme syksyllä 1806 ja keväällä 1807, tapaamme hänet Turusta. Mennessään Turkuun v. 1806 on hän arvatenkin poikennut synnyinpitäjäänsä Hattulaan, missä lääninrovasti Polviander kauan sairastettuaan on heittänyt henkensä, ja nähtävästi on Juteini silloin laulanut rakkaille »Hattulaisille» syvää kaipausta osottavan, kauniin runonsa »Prowastin Polwianderin muistoksi».[6]
Vuosina 1807-1808, siis Suomen sodan alkaessa, Juteinin ilmotetaan olleen Ruokolahden pitäjässä Viipurin lääniä erään maanmittari Stråhlman'in lasten opettajana; mutta muutti vielä samana sodan alkuvuonna 1808 takaisin Juvalle maanjako-oikeuden tuomarille Hamarin'ille, jonka luota hän jo v. 1809 siirtyi yhä samoissa kotiopettajan toimissa sotaneuvoksen Forselles'en tykö Peippolan kartanoon Elimäelle, ja sieltä taas jo seuraavana vuonna viimeiseen kotiopettajapaikkaansa vapaaherra Gustaf Wreden luo Anjalaan, missä oli vuoteen 1812.