Samoin kuin niin moni muukin köyhä ylioppilas oli siis Juteini, kuten edellisestä näimme, ollut pakotettu hankkimaan elatuksensa kotiopettajana. Niinkuin siihen jo viittasimmekin, hidastutti tietysti tämä asianlaita sangen suuressa määrin hänen tutkintojansa yliopistossa, jopa se sai senkin aikaan, että hän, vaikka olikin ylioppilaskunnan jäsenenä niin kauan, ei ehtinyt sittenkään suorittaa minkäänlaisia opinnäytteitä, ennenkun hän jo v. 1810 haki erästä vakinaista virkaa. Sitä hän kyllä ei saanut, niinkuin alempana tulemme näkemään, mutta kaksi vuotta myöhemmin hänestä kuitenkin tuli virkamies, ja tutkintojen suorittamiset jäivät ikipäiviksi sikseen.— Yksi etu hänellä toki tuosta kotiopettajan toimesta maamme eri puolilla oli ollut: se, näet, että hän perehtyi useaan kansankielemme murteeseen. Ja tämä taas avasi hänen silmänsä näkemään, minkä vaaran murteellisuus tuottaisi yhteiselle kirjakielelle, jos se valtaan pääsisi, kuten hän myöhemmin kielioppinsa esipuheessakin osotti; sentähden hänen teoksensa yhä täydellisemmin vapautuivat niistäkin vähistä hämäläisyyksistä, joita niissä alussa oli havaittavissa. Juteinin kieltä ovatkin sen vuoksi kaikki myöhemmät tutkijat, jotka ovat ottaneet arvostellakseen häntä julkisesti, tunnustaneet hyväksi, murteellisuudesta vapaaksi.
Kun Juteinista, kuten jo näimme, v. 1800 oli tullut »civis academicus», oli luultavasti hänen aikomuksensa alkuaan pyrkiä hengelliseen säätyyn; olihan se tavallistakin, että rahvaanlapset antautuessaan opintielle, papeiksi rupesivat; tällaiseen aikeeseen saattoi ehkä olo Mjödhenkin luona antaa Juteinille vielä yllykettä; ja jumaluusopillisiin lukuihin arvelee J. Krohn[7]—jonka väitteeseen tässä kokonaan nojaamme—hänen jo kuluttaneen paljon aikaakin. Mutta kun »valistusajan» viisaustiede vielä tällöin oli vallalla Suomessa, niin ei Juteinikaan ollut tunnoton sen vaikutuksille, vaan joutui sen ansoihin ja alkoi nähtävästi jo ylioppilasvuosinaan epäillä jumaluusoppineitten ja kirkkomme käsityskannan oikeutusta muutamiin opinkohtiin nähden, etenkin mitä tuli kirkkokunnissa yleisesti hyväksyttyyn ristuksen uhri- (eli sovitus-)oppiin. Tämän Krohn'in esityksen luulemme oikeaksi, koskapa Juteini myöhemminkin esittää näissä kohdin kirkonopista hieman eriäviä mielipiteitä. Ja ollen liian totuutta ja rehellisyyttä rakastava teeskennelläkseen tunteita ja uskoa, joita ei hänessä ollut olemassa—ainakaan kirkkomme opin vaatimusten mukaisia—, kääntyi hän toiselle uralle.
Näin johdumme ajattelemaan, kun sekä professorin, sittemmin piispa Frans M. Franzén'in että yliopiston konsistoorin todistuksista selviää, että Juteini siihen saakka eli alkuvuoteen 1810 asti ahkerasti oli harjottanut opintoja, jotka tarkottivat perehtymistä suomenkieleen ja jälkimäisen todistuksen mukaan myös yleissivistäviin aineihin. (Franzén lausuu: »että hän (J.) suomen kielessä on hankkinut itsellensä harvinaiset tiedot ja taitavuuden», sekä Consistorium Academicum: »Että hän täällä (yliopisto-)oloaikanansa ahkeruudella on opintojansa harjottanut, jotka hän etupäässä on sovelluttanut yleissivistäviin aineisiin ja perehtyäkseen suomen kieleen»).[8] Kursivoimamme sana konsistorin todistuksessa helmikuun 1 p:ltä 1810 oikeuttanee meitä olettamaan, että Juteini aikaisemmin oli ehkä antautunut jumaluusopillisia lukuja lukemaan J. Krohn'in väittämän mukaan, mutta viimeksi ja pääasiallisesti olivat yleissivistävät (kaunotieteelliset, viisaustieteelliset ja kielitieteelliset) opinnot hänen harrastuksensa esineinä. Jonkun verran on nähtävästi myöskin historia häntä huvittanut, kun se viisaustieteen rinnalla oli hänen opettajansa Franzén'in aine ja koskapa hän jonkun aikaa myöhemmin Lähtölaulussaan asiantuntemuksella puhuu virolaisesta Merkel'istä ja saksalaisesta Rühs'istä, jonka viimemainitun Suomea koskevan historiallisen teoksen hän myöhemmin (v. 1827) A.I. Arvidsson'in kääntämänä, uusimana ja laajentamana laitoksena oli tilannutkin.[9] Tutustuminen näiden tiedemiesten teoksiin on kuitenkin myöskin voinut johtua suomalaisista kieli- ja kansatieteellisistä harrastuksista, joihin luultavasti Porthan'in esimerkki ja ehkäpä tuttavuus juuri Franzén'in ja myöskin Gustaf Renvallin kanssa yllyttivät; mutta näiden viimemainittujen suhteista Juteiniin tulee vielä myöhemmin puhe.
Franzén opetti Turun akatemiassa juuri »humaniora»-aineita. Sen vuoksi emme suinkaan erehtyne, kun oletamme, että tämä suuri runoilijaklassikkomme on opetuksellaan ja lyyrillisellä runoudellaan ehkä paljonkin vaikutteita antanut Juteinille, ainakin niinä lyhyinä aikoina, jolloin tällä oli tilaisuus nauttia yliopisto-opetusta. Mutta Juteinin kaunotieteellisiin opintoihin on nähdäksemme ehkäpä vielä enemmän saksalainen klassikko, lyyrikkona eteväksi tunnustettu runoilija G.A. Bürger vaikuttanut, luultavasti jo Juteinin ylioppilasaikana, samoin kuin epäilemättä sekä kauno- ja viisaustieteellisiin että nähtävästi myöskin kasvatusopillisiin toinen saksalainen klassikko, monipuolinen kirjailija Jean Paul. Paitsi että Juteini itse heidät mainitsee, on jälkiä heidän vaikutuksestaan havaittavissa paljonkin hänen teoksissaan. Saanemme myös tästä vielä puhua toisessa yhteydessä.
Milloin Juteini ennenmainitut jumaluusopilliset lukunsa jätti ja alkoi lukea »humaniora»-aineita sekä tutkia äidinkieltänsä, suomen kieltä, siitä ei meillä ole selvyyttä, mutta mahdollista ja todennäköistä on— jos hän ensinkään teologina oli ollut—että tämä tapahtui hänen ollessaan Juvalla eversti Grotenfelt'illa v. 1805-1806. Juteini kukaties vasta ollessaan siellä syventyi Jean Paul'in ja ehkäpä varsinaistenkin Valistusajan miesten, teoksiin. Ainakin äidinkielensä hyväksi on Juteinin harrastukset jo tällöin ilmiliekkeihin leimahtaneet, päättäen hänen yleisesti tunnetusta senaikuisesta kehotuksestaan vielä poikaiässä olevalle C.A. Gottlund'ille, että tämä runojansa runoilisi vain suomen kielellä, niinkuin hän (Juteini) itsekin nähtävästi näihin aikoihin jo ensimäisiä suomalaisia runokokeitansa yritteli. Sellaisina esitettäköön jo ennen mainitut runot: Porthan'in muistoksi v:lta 1804 ja Polviander'in muistoksi v:lta 1806, sekä Juteinin sepittämä ja luultavasti hänen itsensä professorinrouva Lilli Franzén'in (o.s. Roos) hautiaistilaisuudessa lausumakin muistoruno vuodelta 1806 syksyllä, minkä runon hän sittemmin varusti otsakkeella: Nuoren rouwan haudalla, josta jo ennen oli puhe. Näiden ohella ovat luultavasti senaikuisia vielä Suomen Laulu (sama kuin »Arvon mekin ansaitsemme», mutta 8-säkeistöinen) ja runo Rupulista sekä Keisarille (ote laajemmasta Suomalainen-runosta), mitkä kaikki kolme tapaamme liitettyinä erääseen Juteinin hakemukseen, josta tässä nyt jo on aika puhua.
Olemme ennen nähneet, että Juteini kolme eri kertaa jo oli ollut Turussa harjöttamassa akateemisia opintoja. Nyt hän kevätpuolella vuotta, 1810 oleskeli siellä samassa tarkotuksessa neljännen ja viimeisen kerran, ja silloin hän nähtävästi myös oli Frenckell'in kirjapainossa painattanut ensimäisen runovihkonsa. Mutta hänellä oli tällä erää vielä kolmaskin syy Turunmatkaansa. Edellisenä vuonna oli perustettu Suomeen hallituskonselji ja siihen tarvittiin suomentaja. Juteini pyrki mainittuun suomentajanvirkaan. Hän olikin siihen aivan omiansa ja olisi luultavasti saanutkin sen—olipa se, niin J. Krohn kertoo, hänelle puoliksi jo luvattukin—; hänhän oli suomeksi juuri julkaissut aika näppärän runovihon ja aikaisemmin runon sanomalehdessä. Siis jo vähin tunnettu suomalaisena kirjailijana. Ystävätkin tietysti jo onnittelivat »translatoria». Silloin havaittiin hänet »vallankumoushengen» saastuttamaksi. Tuo poloinen oli onnettomuudekseen, niinkuin edellä näimme, runovihkoonsa unohtanut liian vähän vanhaa oikeinkirjotusta, noita komeita x:iä ja z:oja, ja korjausluvussa huomannut melkein poikkeuksetta panna niiden tilalle ks:t ja ts:t, tehden siten suomenkielen oikeinkirjotuksen kirjassaan liian itsenäiseksi, muista kielistä, eritoten ruotsista, poikkeavaksi ja riippumattomaksi. Se ei konseljikielessä käynyt päinsä! Tietysti suomalaisesta tekstistä selvään tuli ilmetä, että se oli palvelevassa asemassa, välittämässä yhdeltä puolen korkeata ruotsinkielistä virastoa ja ruotsalaista sivistystä sekä toiselta suomalaista kansanainesta maassamme.
J. Krohn kertoo vielä, että Juteinia vaadittiin luopumaan noista uudistuksista kirjotustavassaan, jos konseljitranslatoriksi halusi päästä, mutta että tämä miehisenä miehenä ei siihen suostunut, kun tuo olisi ollut vasten vakanmusta tehtyä tekoa, vaan mieluummin luopui toiveistaankin saada virkaa. Miten sitten lienee! Joka tapauksessa on Juteinin, tietysti ruotsalaiseen, hakemukseen liitetty suomalaisia sekä käännös- että kirjallisia, niin hyvin runopukuisia kuin suorasanaisia, näytteitä, joissa hän yrittää vaatimusta noudattaa, jopa niinkin että kaikissa on x:ää käytetty ks-äännettä merkittäissä ja asetusten käännösnäytteissä on koetettu niin paljon kuin suinkin suomalaista vanhaa virkakieltä matkia. Niissä harvoissa kohdissa, missä ts-äänneyhtymä on, hän tosin ei ole muistanut käyttää z:aa, mutta sen sijaan hän kansliakieltä matkivissa käännöksissä sanoo esim.: »Sinä 25 päivänä Syyskuussa», »Armollisesa Reglementisämme», »joka kaikki asianomaisille alamaisexi jälkeenelämisexi tulee», »Turusa», »Lugusa» j.n.e. Ainoastaan jo ennestään valmiita runojansa ei hän ole voinut enää mennä perin pilaamaan ruotsalaisuuksilla, turkulaisuuksilla y.m. Mutta x:n hän niihinkin uskollisesti pisti ks:n paikalle. Emme sen vuoksi luulisi, että Krohn'in—ehkäpä jonkinnäköiseen perinnäistietoon nojaava—kertomus hakemuksen hylkäämisen syistä täysin pitää paikkaansa.
Vaikka yhdeltä puolen kyllä voi olla mahdollista, että hallituskonseljissa epäiltiin, ett'ei Juteini pitäisi, mitä hän näin kielinäytteissään lupasi, kun hän kerran runovihkosessaan oli kieliuudistuksiin ruvennut, niin toiselta, puolen oli kait hallituskonseljin jäsenillä isäntinä epäilemättä tilaisuutta pitää silmällä, että heidän alaisensa virkamies tekisi tehtävänsä heidän tahtonsa mukaan virkaan päästyänsäkin. Ja olihan hän hyvää tahtoansa osottanutkin jo hakupapereissaan. Ei tuo Krohn'in esittämä syy sen vuoksi näytä täysin määräävältä, etenkin kun konseljin diariosta päättäen luulisimme Juteinin olleen ainoana hakijana. Sen sijaan otaksuisimme erään toisen määräävämmän syyn hylkäämiseen olleen olemassa, vaikka Juteinille itselle ehkä suullisesti ilmotettiin vain Krohn'in mainitsema. Tuon vaikuttavamman syyn esittämiseen tahdomme palata vähän myöhemmin, kun olemme seuraavassa ensin esittäneet tässä virkahakemusjutussa tarkoin kaiken sen minkä siitä varmasti tiedämme.
Kun Juteini alkupuolella vuotta 1810 oli lähtenyt kotiopettajantoimestaan sotaneuvos Forselles'en luona Elimäen Peippolasta ja hän oli saapunut Turkuun, niin näkyy hän jo tammikuun 27 päivänä käyneen opettajansa, professori Franzénin, luona ja näyttäneen hänelle joukon runoja sekä luultavasti samalla kertoneen aikovansa hakea edellämainittua kielenkääntäjänvirkaa. Silloin oli hän mahdollisesti saanut ne ystävälliset neuvot Franzén'ilta, mitkä J. Krohn mainitsee,[10] ja ehkäpä niistä rohkaistuna ja niitä hyväkseen käyttäen ruvennut painattamaan ne 22 runoa, jotka sisältyvät jo edellä mainitsemaamme Frenckell'in kirjapainossa painettuun runovihkoon. Mutta pyynnöstään on Juteini samassa tilaisuudessa todistettavasti saanut Franzén'ilta ainakin seuraavan kirjallisen suosittavan todistuksen hakea aikomaansa kielenkääntäjänvirkaa varten. Todistus, josta jo edellä lyhyen otteen julkaisimme, kuuluu kokonaisuudessaan suomennettuna: »Että Ylioppilas Herra Jacob Judén, joka on esittänyt minulle useita Suomalaisista runotuotteistaan, näyttää minusta omaavan todellista kykyä (talang) runoiluun, joka ansaitsee isänmaallista kehotusta, etenkin kun hänen (runo)kokeittensa myöskin aineiden valinnan puolesta pitäisi voida melkoisesti vaikuttaa Suomalaisen Yleisön sivistämisen hyväksi; sekä että hän Suomen kielessä on itselleen hankkinut tavattomat tiedot ja taidon: siitä minä en ole voinut häneltä evätä, hänen pyynnöstään, vaatimatonta arvolausettani. Turussa tammikuun 27 p:nä 1810. Frans M. Franzén professori».[11]
Ehkäpä on oppilas opettajaltaan lisäksi saanut lupauksen, että tämä Yliopiston Konsistorin kokouksessa tulisi puoltamaan sitä hänen anomustaan, jossa hän pyytää Konsistorin puoltolausetta hallituskouseljille kielenkääntäjänvirkaa varten. Meillä on syytä olettaa sitä, koskapa Konsistorin todistus seuraavan helmik. 1 p:ltä onkin suosittava. Julkaisemme siitä tässä vain sen kohdan suomennettuna, jossa suositus on, ja viittaamme muuten Liitteiden LXXIX sivuun, jossa todistus on kokonaisuudessaan painettuna. Kohta kuuluu: »… ja alamaisesti sulkea hänet Keisarill. Hallitus Conseljin täydelliseen suosioon ja suopeuteen.»