Waan estä, Isä wakainen, epäilys eksyneildä; suo meille armos ainainen palata pahain teildä. Huojenna huoli hätäisen ja wiimein itkun iäisen syyt poista sydämestä.
Siis, kuin on tullut turmelus, josta on murhe musta, hywästi uusi hartaus loistakon lohdutusta, niin että lewon löydämme ja uskon kilwen käännämme, turwaksi oman tunnon.
Wirheinen waan on heikkous; nöyrille Luojan laupius awaapi armo-helman. Niin kurja kuin on paatumus tunnossa tuomiolla, niin wäärä ombi waatimus autuutta ansiolla.
Näemme jo tuostakin, samoin kuin esim. »Wirrestä Tuomarille», jos lukija ottaa vaivakseen lukea sen Jak. Juteinin kirjoista, että Juteini on usein virsissään sattunut kuvaamaan totuuden oikeassa muodossaan: mutta sen sijaan niistä ei löydä sitä palavaa rakkautta Vapahtajaan ja luottamusta hänen ansioonsa, joka käy ikäänkuin punaisena lankana kaikkien kristillisten virsien läpi.
Kolmas laji näitä Juteinin 1817 painattamia runoja: »Ajan Wiete, elli Moninainen Runo-kokous,» sisältää pilkka- ja leikkilauluja suureksi osaksi Kalevalan runomittaan puettuina. Onpa toki joku lyyrillinenkin niiden joukossa, vaikk'ei sellaisten lukumäärä ole suuri, Tässä runokokoelmassa on monta hauskaa ja kaunista runopätkää sekä erittäinkin muudan merkillinen, vaikka aivan lyhyt runo »Kiwi-piirros Häpy-patsaassa Suomen Oppineille,»[132] joka on siitä huomattava, että se ilmaisee Juteinin ajatukset suomenkielen asemasta maassamme. Hän valittaa sitä ylenkatsetta, jolla maamme oppineet ja sivistyneet kohtelivat kansan kieltä »walistuksen wahingoksi, häpiäksi kansa-kunnan.» Tätä hänen valitustaan oli jo parina vuonna aikaisemminkin kuultu.
Vaikka Juteinin runoissa ja suorasanaisissakin kirjotuksissa on niin tavattoman paljon siveellisyyteen kehottavaa ja on ankaraakin siveellisyyttä vaativaa, niin on kuitenkin kuullut jonkun väittävän, että hän muka epäsiveellisyyttä edistäisi runolla sellaisella kuin »Hulivili,» joka kuuluu juuri tähän kokoelmaan »Ajan Wiete,» ja ehkäpä jollakin muullakin, jonka aihe on mahdollisesti vähemmän onnistuneesti valittu, kuten esim. runo niin surkeasta aiheesta kuin »Kuoharista elli Salwajasta» samassa kokoelmassa. Mutta lukiessaan sanottuja runoja, huomaa heti, että näilläkin on tarkotuksena paheen vastustaminen osottamalla sitä ilkeäksi, vaikkakin esitys on realistinen ja esim. edellisessä runossa aste asteelta osotetaan miten himo syttyy ja sen kanssa leikiteltäissä johtaa syntiin. Runon loppuun onkin juuri siitä syystä liitetty varotus. Moniaita »Ajan Wietteessä» olevia kauniita runoja emme tähän painata, vaan arvelemme lukijan hankkivan itselleen tilaisuuden tutustua niihin.
V.
JUTEININ MIELIPITEITÄ KASVATUKSESTA.
Mainitsimme Juteinin v. 1817 painattaneen paitsi yllämainittuja runokokoelmia vielä viisi suorasanaistakin kirjotusta: »Puhe Lapsen kaswatuksesta», »Tutkinnon Aineita», »Tutkindo kuolewaisuudesta», »Perhe-Kunda. Pila-Kirjoitus Epä-luuloista, Kolmessa osassa» ja »Pila Pahoista Hengistä, Kolmessa Kanssa-puheessa, Uskon Wahwistukseksi».[133]
Ensinmainitussa hän antaa ohjeita lapsen kasvatuksesta. Saatamme löytää sen päämäärän, johon hänen mielestään kasvatuksen on vieminen, näistä sanoista, jotka hän on pannut tämän kirjasen nimilehdelle: »Siweys ja Jumalan tundo onnen tuowat». Esitämme tässä Puheen Lapsen Kaswatuksesta pääkohdissaan 1858-vuoden painoksen mukaisesti. »Alkusanoissa» Juteini sanoo »Suurembi hywän tekiä lapselle on se, joka hänen kaswattaa ihmiseksi, kuin se, joka hänen maailmaan saattaa. Ei huone ole wielä walmis, ehkä seinät nousewat». Ihmisessä ei ole ainoastaan »ilkeyden alku», vaan myös »ehdon wapaus, josta taitaa sekä hywää että pahaa ilmestyä». »Sen tähden ei pidä ihmisen luondoa yleti moittimalla häwäistämän eikä lapsen kaswatusta laimiin lyötämän».——»Syytöinä syndyy lapsi elämään. Lapsukaiset owat wielä puhtaat esimerkiksi wiekkauden saastaisuudesta, ennen kuin he maailmalda owat tulleet turmelluiksi. Heillä hawaitaan hywän suowuutta ja taipuwaisuutta rakkauteen, ennen kuin elämän harha-tiet heitä hämmendävät.» Ensi askel vääryyteen on vaikeampi kuin seuraavat, ensi kerralla on ikäänkuin irrotuttava »rehellisyyden siteistä». Tällaista »wasta-hakoisuutta» pahaan nähden ei hänessä olisi eikä hän sitä häpeisi, »jos ei hänessä hywyyttä olisi.»