»Verbum auxiliare» taivutetaan samoin kuin yleensä muutkin verbit.
»Verbum negativum»ia Juteini kommenteeraa seuraavasti; eivät-muotoa ei käytetä, siis ei myöskään pidä käyttää emme- ja ette-muotoja, vaikka en ja me vierekkäin hätäisessä puheessa kuuluvat kuin »emme», niinkuin »en minä»kin kuuluu »emminä»ltä.
Partisiipit ovat sukua adjektiivien kanssa ja niitä käytetäänkin niinkuin adjektiiveja. »Participium praesens» ja »commune» tekevät kuitenkin tässä suhteessa poikkeuksen.
Sitten hän eri kappaleessa selvittää, mitä hän tarkottaa affikseilla. »Ne ovat enkliitikan tapaisia partikkeleja—niitä sanotaan myöskin suffikseiksi—, joilla yksinään seisovina ei ole mitään merkitystä, mutta liitettyinä sanain loppuun ne merkitsevät persoonia, konjunktsiooneja, kysymyksiä y.m.» Tämän jälkeen hän luettelee erilaisia affikseja. Näistä ovat seuraavat »persoonaa merkkiviä affikseja»: -n, -s (-si), -nsa t. -nsä, jotka ilmaisevat yksikköä, -me, -ne, -nsa t. -nsä, jotka viittaavat monikossa olevaan sanaan. Tähän hän lisää sen huomautuksen, ett'eivät persoona-affiksit vaikuta »konsonantin pehmennystä», mutta kuitenkin hän kirjotuksissaan niiden edessä aina käyttää t:n sijalla d:tä, kun t on kahden vokaalin välillä, joista edellinen on pitkä (-uu-, -yy-, -au-, -ey-, -ou- j.n.e.) ja jälkimäinen on lyhyt (-e-): esim. »welwollisuudeni», »kirkkaudes», »tytywäisyydensä», »kiitollisuudemme», »welwollisuudenne», »siweydensä» j.n.e.
Muut affiksit ovat:
-kin t. -gin, -kan t. -gan, -kän t. -gin -ka t. -gä, -ko t. -go, -kö t. -gö; -han t. -hän; -pa t. -ba, -pä t. -bä; -pi; -ma t. -mä; -n ja -s.
Muoto-oppinsa lopetettuaan hän lisää siihen osaksi sääntöjä, osaksi muitakin havaintoja ja kutsuu tätä kielioppinsa toista osaa näin: »Utredningar i blandade ämnen» (Sekalaisten aineiden selityksiä).
Siinä osassa hän mainitsee, kuinka ja mitkä sanat ensinnä ovat syntyneet kieleen. Ensimäiset ovat interjektsioonit, sitten seuraa joku osa verbejä, sittemmin taas substantiiveja ja adjektiiveja— onomatopoieettiset näistä tietysti ensin.
Seuraa sitten muutamia havaintoja ja oikaisuja kielenkäyttöön.
Juteini esim. pitää oikeampana sanan »aiwoitus kuin »aikoitus», ja sen johdosta hän vaatii myöskin kirjottamaan »aiwoa, aiwon» eikä »aikoa».