»Olkon myöskin oma kieli kansan wäli-kappaleena walistukselle wakuutus. Eihän olo orjallinen kielen wieraan kitinässä walmistele walistusta, eikä edestakaisesti waadi kukaan wapauden töitä orjuuden tawoista; eihän ennen siemendänsä maassa laihokan menesty.»
»Lennä maassa matalalla, koska luulee kansakunda, joll' on wielä wieras indo, walistuksen walkenewan kautta menon muukalaisen,— koska kestää keskellämme on päiwä pimeänä— koska owat kurjuudeksi juuret ilman Suomen kieldä, meikäläiset mieldä wailla, epä-luulot, erhetykset säilyttäwät seassansa paremmin kuin pahat henget, sika-laumaan laskettuina, muinen säilyiwät meressä.»
»Toiwo, wiekas towerini! joka lennät löyhytellen, yksin ylenet lumesta, wältä wielä Wäinämöistä, tule taiwaasta takaisin, kansa jäänyt jäätyneeksi ombi hänelle häwäistys. _Koskas kuulet Kouluissamme, taikka lain tulkinnoista oudon kielen kitisewän ——naura nationaliteelle, wirsku wieraille sanoille!»
Viimeiset säkeethän ovat tuttuja Krohnin Suomal. Kirjall. Vaiheista.
Viimemainittuna vuonna, siis: v. 1826, Juteini julkaisi myöskin suorasanaisen »Wiisauden Waellus Maan päällä».
Kertomuksessa Wiisaus vaeltaa ympäri maailmassa. Ulkomailla kulkeissaan joutuu hän »Ajatusten waldakundaan». Rohkeitten neuvojensa takia hän joutuu epäluulon alaiseksi, että hän muka on vaarallinen hallitukselle. Hallituksen pitäjät: »Syndi, Oman woiton pyyndö, Ylpeys, Epä-luulo, Hekuma, Wiekkaus, Waino ja Ahneus», päättävät kukistaa Wiisauden väärällä tuomiolla. Erityinen oikeus asetetaan häntä tuomitsemaan; tuomariksi siihen tehdään »Tyhmyys», Yleiseksi syyttäjäksi otetaan »Wääryys» ja todistajiksi saadaan »Walhe» ja »Walapatto».
Vaikk'ei Wiisautta voitukaan todistaa mihinkään rikokseen syylliseksi, niin hän kuitenkin tuomittiin »maankulkeuteen». Maanpakolaisena hän tapaa »Narrin». Kun Narri kuulee Wiisauden vaiheet Ajatusten valtakunnassa, niin hän vakuuttaa Wiisaudelle, ett'ei tällaista tuomiota olisi langetettu, jos hän olisi ollut kotona, hän kun oli sukua tuomari Tyhmyyden kanssa. Tuosta Wiisaus tiesi hänet Narriksi, jota ei ensin ollut huomannut, ja sanoi, ett'ei hänestä olisi ollut »puolen pitäjää» sekä lisäsi:—»Narri hellä, heiluwainen, keweästi keikkuwainen tawoistansa tunnetaan, luiskariksi luetaan» ja käänsi hänelle selkänsä. Wiisaus neuvoo ihmisiä halajamaan »sisällistä kunniaa» ja ihmisarvoa ja Juteini soisi sen »ehtiwän Suomengin mandereille».
Samana vuonna (1826) Juteini painatti myöskin runon »Kissan Poika», joka on Kalevalan runomitalla kirjotettu ja osottaa, miten Juteini luontokappaleita lempi. Niitä hän usein runoissaan kehottikin kohtelemaan hellästi ja suojelemaan. »Lisäys» ja »Huokaus» ovat täytteenä samassa runovihossa.[157]
Ennen mainittujen lisäksi Juteini v. 1826 vielä julkaisi: »Lasten Kirja. Kolmas paino,——Parannettuna toimittanut Jak. Juteini.» Kirja oli noin puolta pienempi edellistä painosta.
Seuraa nyt vihdoin Juteinin myöskin v. 1826 julkaisema runo: »Sangari Sionissa, elli Walistuksen Woitto Pimeyden Wallan ylitse», pitkä trokeisella runomitalla kirjotettu runo, joka esittää Vapahtajan elämäkertaa. Tähän Juteini liitti tutkimuksen »Lisäys, Tutkinnoksi Uskon laadusta Autuuden Opissa.»[158] Tämä tutkimus an epäilemättä sama tai on ainakin ollut samansisältöinen kuin järjestysnumerolla »31» merkitty, suorasanaiseksi ilmotettu, teos »Tutkindo uskon laadusta».[159] Tänniminen kirja, näet, esitetään Juteinin kirjottamaksi siinä hänen teostensa luettelossa, joka on liitettynä hänen elämäkertaansa Sanan Saattajan Wiipurista 14 n:ossa v:lta 1840, mutta sennimistä eri teosta emme ole tavanneet yliopiston- emmekä ylioppilaskirjastosta tai toisaaltakaan. Ei myöskään sitä ole Pipping'in Luettelossa eikä tietääksemme missään muuallakaan eri teoksena mainittu. Sen vuoksi katsomme sen olevan saman kuin »Sangari Sionissa» nimiseen runoon liitetty äskenmainittu »Lisäys», joka Juteinin koottujen teosten v. 1857 painetussa V:ssä osassa on nimellä »Tutkindo Uskon Tundo-merkistä Kansain Autuuden Opista.»