Jos niin sattuisi, että Vapahtaja vielä esiintyisi maan päällä, niin hän varmaankin hämmästyisi ajan kylmästä valistuksesta, jolta puuttuu rakkautta, niinkuin revontuleltakin lämpöä. Rakkauden tulee voittaa viha, samoin parannuksen pahennus, niinikään ennakkoluulojen pimeys on poistettava ja totuuden valo sytytettävä ihmisyyden johtamiseksi tarkotustansa kohti, joka on siveellinen täydellisyys siihen kuuluvine etuineen nykyisyydessä ja ijankaikkisuudessa.
Lopuksi Juteini sanoo suovansa, etteivät ihmiset antaisi sydämensä jäykistyä vuorta kovemmiksi, joka kuitenkin näkyy murenevan ja vähitellen muuntuvan hedelmälliseksi maaksi. Hän toivoo parannuksen ja hyväntahtoisuuden nopeata syntymistä sydämmissämme sekä kehottaa ihmiskuntaa iloitsemaan saavutetusta hyvityksestä, samoin kuin toivottomuudesta vapautettu äiti, joka näkee lapsensa pelastuvan perikadosta. »Äidin kiitollisuudentunne pelastuksen hetkenä, Danielin ylistysveisu jalopeurain luolassa olkoon meille herätyksenä kiitollisuuteen Laupeuden istuimen edessä, niin syvään kiitollisuuteen, että me innokkaasti seuraamme oppia, joka valaisee tietä autuuteen.»
Näin ylevillä sanoilla Juteini lopettaa tutkimuksensa Kristinuskon viittauksesta j.n.e. Hän on osannut panna tähän kirjotukseensa niin paljon viehättävää tosirunollisuutta ja käsitellyt ainettansa kaunopuheisesti, niin että se suuresti huvittaa lukijaa eikä likimainkaan tunnu yksitoikkoiselta ja kuivalta, kuten mahdollisesti joku muu hänen kirjotuksistaan.
Ehkä yhtä hauska ja miellyttävä kuin edellinenkin on sitä seuraava esitys Järjestä ja uskonnosta (»Förnuft och Religion»). Siinä on seuraavallaisia ajatuksia: Järki on säde jumaluuden valosta, joka valaisee totuuden uskonnollisissakin asioissa, ja uskonto on turvautuminen Jumalaan, jota kunnioittaaksensa ihmiset ovat keksineet jumalanpalveluksen ulkonaiset tavat ja juhlalliset menot. Näiden tulee herättää tunne, jossa vasta todellinen jumalanpalvelus syntyy. Näinmuodoin on ihmisellä järjen valistamana ja tunnon lämmittämänä hyötyä uskonnosta.
Juteini esittää samassa kirjotuksessa vielä katolisen uskonnon virheitä mainitessaan, että pyhäin- ja muinaistarut eivät ole todenperäisiä, sillä ne ovat joko järjettömyyden, ennakkoluulon, omanvoitonpyynnön taikka petoksen keksimiä. Historiallinen totuus vaatii traditsiooniltakin luonnollisuutta, jonka vuoksi se on ainoastaan silloin luotettava, kun se ei sodi kokemusta ja tervettä järkeä vastaan, joka on meille annettu johdattajaksi elämän läpi vaeltaissamme. Kaikesta tästä seuraa siis, että järjen valo valaisee meille kaikki, jopa totuuksien pyhyydenkin. Mutta kun ei järki johdata ihmistä. joka kaipaa onnellisuutta ja on taipuvainen ennakolta arvaamaan tulevaisuutta, niin hän lankee haaveksimisen ja ennakkoluulon synteihin ja vaipuu aina syvemmä. Päästäksensä taas levollisuuteen ja varmuuteen tulevaisuudestaan on ihmisen kohoaminen synnin syvyydestä lohdulliseen järjen valistamaan uskontoon, joka tekee hänet levolliseksi tulevaisuudestaan ja opastaa häntä taivaan kunniaan.—Luottavainen kunnioitus Jumalaa kohtaan, oikeuden ja velvollisuuden tunto sekä hyväntahtoisuus toiminnassa—kas, siinä on oikea kaikkialla noudatettava uskonto, joka on meidän opastajanamme kadotuksesta, samoin kuin enkeli muinoin oli Loth'in opastajana Sodomasta.
Esityksessämme on nyt vuorossa Juteinin kirjottama »Religion och Ceremonierna» (Uskonto ja kirkolliset menot). Tämä kirjotus näkyy aiotun kaikkien uskontojen puolustamiseksi, mutta erittäinkin se kokee todistaa, että näiden eri menot ja tavat Jumalaa palveltaissa ovat Jumalan silmissä yhtä oikeutetut. Hän sanoo sentähden yhtä mahdottomaksi kuin vääräksikin sen vaatimuksen, ett'ei saisi olla olemassa muuta kuin yksi ainoa uskonto maailmassa, vaikka tavat ja käsitykset ovatkin niin erilaisia, sillä eihän yksi ainoa monarkkiakaan, joka olisi koko maailman suuruinen, kuulu mahdollisuuksiin.
Tutkimuksessa Syntein anteeksi antamisesta (»Om synders förlåtelse») Juteini vieläkin kerran ottaa tutkiakseen uskonnollista kysymystä ja tulee seuraaviin johtopäätöksiin: katumus ja parannus ovat syntein anteeksi saamisen ensimäisinä ehtoina. Anteeksi antaminen on taas eri asia, joka riippuu Jumalan omasta ratkaisusta ja Hänen täydellisten ominaisuuksiensa: vanhurskauden ja armahtavaisuuden, suhteista rikokseen. Se, jolla ei ole taipumusta hyvään (t. hyveeseen), on jo tuomittu ja erotettu yhteydestä jumaluuden kanssa, joka on hyvyyden ja autuuden alku. Lopuksi hän lisää: »meidän on siis——uudestaan kääntyminen——puhtaaseen hyveprinsiippiin, joka hyve säteilee valoa, lämpöä ja autuutta.»
Jätettyään uskonnolliset kysymykset luopi Juteini Katsahduksen historiaan (»En blick på Historien»), jossa hän tutkii, mihinkä määrin muinaistarulla on todenperäisyyttä, koska historiaa on uskominen, ja koska sen antamat tiedot ovat luotettavia. Hän on sitä mieltä, että välttämättömänä ehtona tässä suhteessa on, että terve järki saa niitä tutkia ja tutkimuksen suoritettuaan joko hyväksyä taikk'ei. Vasta järjen hyväksyminä ovat ne uskottavia. Muinaistarun pyhimysten tekemät ihmetyöt ovat ennen kaikkea historiasta poistettavat, koska niiden tarkotuksena todellisuudessa on ainoastaan pyhimysten ansion kuvaaminen siveelliseen hyveeseen katsoen. Sentähden historia mahdollisten erehdysten takia on epävarma pohja ihmisten autuuttamisopille. Sille on pohja löydettävä lähempänä itse omissatunnoissamme.
»Tärkeätä ja vaihtelevaa sanaa usko» Juteini eri kirjotuksessa[191] rupeaa selittämään ja huomaa tuolla pienellä sanalla olevan koko viisi eri merkitystä. 1:o Historiallinen usko, joka perustuu joko kokemukseen taikka muinaistaruihin, on ainoastaan silloin hyväksyttävä, kun se on yhtäpitävä tapahtumain mahdollisuuden kanssa. 2:o. Usko, joka käsillä olevan todisteluainehiston avulla on muuttunut vakaumukseksi, on vielä ehdottomampi, on tietoa, koska jokaisella on oikeus tarkastella sitä.— 3:o. Usko uskonnollisessa mielessä on olemassa siinä, missä sielu kokonaan on antautunut Jumalan haltuun ja kunnioittaa Häntä.—4:o. Usko, joka pitää totena mielikuvituksessa kuvattuja yliluonnollisiakin asioita, on arvelu, joka lähenee usein ennakkoluuloa. (utgör werkan af en sannolik ansedd förmodan, men närmar sig till fördom, ju mera widsträckt och grundlöst dess område utwidgas.)—5:o. Vieläkin on eräänlainen usko olemassa; tämä on vakaumus, joka on syntynyt tunteen selityksestä. Tämä usko on ainoastaan siveellisesti sitova ja on ihmiseen luotu sen vuoksi, että hän helpommin huomaisi oikeus- ja velvollisuussuhteensa Luojaan.
Kirjotuksessaan Yliluonnollinen (»Det öfvernaturliga») Juteini arvelee yliluonnollisen olevan ulkopuolella inhimillisen kokemuksen piiriä. Kuitenkin on ihminen halukas luomaan salaopillisia järjestelmiä siitäkin, jota hän ei käsitä; tämä tapahtuu useinkin siitä syystä, että on helpompi uskoa mahdottomuutta kuin tarkastella todellisuutta.