Vuonna 1856 painetussa Jak. Juteinin Kirjojen I osassa olevista muutamista runoista, joita ei ole julaistu Sanan Saattajassa Wiipurista, opimme tuntemaan muutamia henkilöitä, joiden kanssa Juteini oli vuosien 1835 ja 1847 välillä joutunut tekemisiin. »Kynäyksessä Yli-Opettajan ja Tähti-miehen Herran Sjögren'in Muisto-kirjaan 1835» ylisti Juteini tätä etevää suomalaista tiedemiestä ja akatemikkoa seuraavin sanoin: »Weljeni wakainen! taiwahan tasainen kunnias Suomesta kuumoittaa, arwoas alati ilmoittaa». Kaksi vuotta myöhemmin oli Juteini tilaisuudessa tutustumaan kuuluisaan saksalaiseen »nuotittajaan» Kaufmann'iin ja kirjottamaan neljä säettä hänenkin »muistokirjaansa». Seuraavana vuonna juo Juteini neljäsäkeistöisen, kaunissisällyksisen »Muisto-maljan Herran Tohtorin, Pispan ja Tähti-kunnan jäsenen Ottelinin lähteissä Wiipurista 1838». Ennen mainitun »Höyry-laiwa Wiipurista 1839» nimisen runon viimeisessä säkeistössä taas Juteini tutustuttaa meidät neljään etevään, hänen aikuiseen viipurilaiseen kauppiaaseen: »Rosenjus, Seseman, Hakmanni, Heino», joista ainoastaan Hackmann'in suku enään on edustettuna Viipurissa. Heinon »vihkimysjuhlaankin» hän näkyy v. 1847 kutsutun, jolloin hän on kirjottanut ja ehkä häissä lausunutkin seuraavan pienen, soman runon: »Etsien hywässä elämän wettä maistakat suosion maljasta mettä, jonga nyt rakkaus riemulla tuo, ja onni tarjoten teillekin suo.»
Nähtävästi on eräs ranskalainen oppinut, joka on Juteinin Wiipurissa näihin aikoihin tavannut, pyytänyt häneltä suomenkielistä kirjotusta, koska on syntynyt vielä kolmaskin »Kynäys Oppineen Waeldajan Parisista Herran Gaimardin Muisto-kirjaan 1839». Kynäilyn nimi on »Sangarin hauta Helenan saaressa» ja sen alla on lyhyt runo Napoleon'ista, joka on 8 säkeestä 11:ksi laajennettu pieni runo, alkuaan v. 1824 painettuna Wiburgschen Wochenblatt'in 25 n:on lisälehteen ja sitten myös v. 1826 Runon Tähteisiin. V. 1840 vaiheilla Juteini yrittää puoskaroida ja auttaa hammastaudista »Pekkoa Parkalasta» voiteella, jonka latinaisen reseptin ja suomalaisen käyttöneuvon hän Pekolle kirjottaa, mutta runosäkeissä osottaa reseptin kera apteekkiin. Parkalan Pekko oli »vaatinut tietoa hammas-taudin woiteesta». Ja hän näkyy olleen Juteinille tuttu runoniekka; sillä Juteini alkaa runonsa sanoilla: »Rakas, runsas runoniekka, Pekko paras Parkalasta!» Vuonna 1841 Juteini on tavannut »Suomessa waeldajan, Herran Regulin», joka »kuuluisana kulkewainen» on »uusi weikko Ungerista!» Muistorunossaan hänelle hän vielä sanoo: »Näöstäsi nähtäwästi olet Suomen sukulainen». Teemme sitten pitkän hyppäyksen ajassa, aina vuoteen 1847, ennenkun taas tapaamme taipaleellamme Juteinin runon, joka vasta tällöin oli kirjotettu, »Endisen Lehtorin, Herran Rowastin Alopaeuksen lähteissä Wiipurista Juwan Pitäjääseen Kirkko-herraksi.» Runo on lyhyt, 14 säettä, mutta varsin sydämellinen. »Kauppa-Kirjaajan Herran Aatami Wilken Hauta-piirros 1847» on sangen kunnioitusta herättävä viipurilaista koulunperustajaa kohtaan. Koruton runo kuuluu: »Tawaroilla tallellansa Wilkke wielä kuollessansa pyysi kansan kaswatusta, suomen kielen suojelusta, autti muita ainiaan, kulki itse kunniaan.»
Näyttää siltä kuin mainittu vuosi 1847 olisi ollut viimeinen, jolloin hän enää mitään uutta kirjotti, koska löytyy pieni runo, jonka nimenä on »Runo-weitsi taulusta 1847» ja jossa luemme: »Kuin on weitsi kuluneena, miehen mieldä palwelleena kauan työssä kandeleen, niin on huono halwenneena, pännän päitä leikanneena laulun lainen lauhtuneen.»
X.
JUTEINI KUNNIANSA KUKKULOILLA.
Jos edellämainitut ikävät tapaukset vuosilta 1827 ja 1828 olivat omiansa masentamaan Juteinin mieltä, oli sen sijaan niin suuri se kunnia, jonka Yliopistomme riemujuhlassa vuonna 1840 filosofinen tiedekunta hänelle osotti, kun se hänet seppelöi kunniatohtoriksi,[200] että se monin verroin korvasi ja saattoi varjoon tuon vanhan häpeän. Ja kunnianosotus oli sitäkin huomiotaherättävämpi, kun ei Juteini ylioppilaaksi tultuaan ollut suorittanut mitään tutkintoa Yliopistossa. Tästä seikasta merkki A. A(hlqvist) huomauttaa esitelmässään Litteraturblad'issa v:lta 1852 sekä väittää sitä »tavattomaksi tunnustukseksi Juteinin suomalaisille harrastuksille». Kuitenkin hän sentään olettaa kunnianosotuksen osiksi johtuneen Juteinin ruotsiksi suoritetusta kirjailemisesta.[201] Ja sen mekin uskomme, ajatellen silloin hänen laajanlaista kielioppiaan, johon hän oli liittänyt myös runo-oppinsa ja »Kritiikkinsä lainakirjaimista». Mutta Anteckningar-kirja ei meidän nähdäksemme, kuten aikaisemminkin jo on käynyt esityksestämme selväksi, ole sitä aiheuttanut; sillä jos niin olisi ollut laita, niin Juteini siitä jossain varmaankin jollain tavoin huomauttaisi, tuntien tätä asianlaitaa silloin jonkinlaiseksi »lohdukkeeksi» ja »hyvikkeeksi» aikaisemmista kärsimyksistänsä, jotka Anteckningar-kirjaa koskevasta oikeudenkäynnistä johtuivat. Sen sijaan on hänen kielioppinsa epäilemättä aikoinaan ollut arvossapidetty ja voinut etupäässä juuri olla syynä edelläesittämäämme kunnianosotukseen; tämän päätämme paitsi »Kallaveden» vuonna 1846 antamasta arvostelusta jo siitäkin, että sekin erikoisesti mainitaan suomenkieltä koskevan kirjallisuuden joukossa saksalaisen professorin Friedr. Rühs'in Suomea ja sen kansaa esittävässä siinä historiateoksessa, jonka Arwidsson oli kääntänyt ruotsiksi (Kts. siv. 81 teoksessa: »Finland och dess invånare. Af Friedr. Rühs. Öfversättning. Andra Upplagan, tillökt och omarbetad af Adolf Ivar Arwidsson. Andra Delen. 1827»). Kuitenkaan emme tahdo kieltää Juteinin suomenkielisenkään kirjailijatoimen merkitystä oppineen maailman silmissä; sillä juuri mainitussa teoksessa esitetään lukijalle sivulla 80 myöskin hänen Uudet Sanan Laskunsa ja Valittuja Suomalaisia Sananlaskuja, ja sivulla 83 luetaan vielä eräs lauselma, joka suomennettuna kuuluu: »Sitäpaitsi on Jak. Judén julkaissut suuremman määrän erilaatuisia pieniä kirjasia». Ja luonnollistahan on, että häntä Renvall'in rinnalla kunnioitettiin nykyisen oikeinkirjotuksemme niin sanoaksemme isänä. Heistähän sanoo meidän päivinämmekin prof. Setälä: »Nykyisen kirjoitustavan varsinaiset toimeenpanijat ovat kuitenkin Judén (Juteini) ja Renvall» (Kts. Yhteissuomalaisten Klusiilien historia siv. 177. Vertaa saman teoksen siv. 11). Mutta tämä jo viittaa tieteellisyyteen; ja että v. 1840 Suomen yliopistopiireissä oppineisuutta osottavan työn rinnalla olisi erikoisesti tahdottu antaa »tunnustusta suomalaisille harrastuksille» sellaisinaan, sitä emme kernaasti ottaisi uskoaksemme, vaan pidämme tätä väitettä Ahlqvist'in todistamattomana olettamuksena ylioppilaana kirjottamassaan esitelmässä; tosin Ahlqvist—ohimennen sanoen—sitä, julkaistessaan oli ollut sellaisena jo 8 vuotta, mutta näistä vain 6 viimeistä omistanut yliopistollisilla tutkimuksille, joiden hedelmänä seuraava vuosi kyllä tuotti filosofian kandidaattiarvon.
Riemujuhlan jälkeisenä aikana näemme, että se uusi suomalaisuuden herätys, jonka Snellman'in julkaisema aikakauslehti Saima sai aikaan, niin suuresti innostutti vanhaa Juteinia, joka jo oli yli 60 vuoden ikäinen, että hän v. 1844 painatti uudelleen omatekoiset sananlaskunsa, kuitenkin koko joukon lisäiltyinä, ja tavattoman suuren määrän pieniä, sieviä runopätkiä yhdessä kirjassa nimellä »Sanan Laskun Koetuksia ja Runon Tähteitä» sekä toisenkin pienemmän kirjan »Lauseita Jak. Juteinin Kirjoista».[202] Paitsi näitä hän vielä samana vuonna julkaisi painosta suuren joukon—koko 22 numeroa—pieniä, ainoastansa puolen arkin kokoisia, 8-taitteisia kirjasia, jotka sisältävät suurimmaksi osaksi runoutta, mutta jokunen myöskin proosaa.[203]
Kuten esityksemme alkupuolella näimme oli Juteini v. 1815 julkaissut pienen kokoelman, ainoastaan puolen painoarkkia 8-taitteista kokoa, omatekoisia sananlaskujaan. Jo v. 1817 uusi painos sisälsi niitä kaksi kertaa enemmän eli täyden painoarkin 8-taitteista kokoa, luvultaan 148 kappaletta. Ylläesittämiämme »Sanan Laskun Koetuksia», jotka muodostivat kolmannen painoksen näitä hänen sepittämiänsä sananlaskuja, oli jo 34 sivua eli 255 kappaletta. Kun ne sitten neljännen kerran painettiin v. 1858, ei niiden lukumäärä ollut lisääntynyt enempää kuin viidellä ja teki siis silloin kaiken kaikkiaan 260 sananlaskua. Tässä viimeisessä painoksessa ne käyvät »Ajatuksen Alkeitten» nimellä, vaikka muodostavat aivan saman kokoelman kuin 1844-vuoden painoksessakin: sillä tuon pienen lukumäärän lisäyksen ohella niissä näkee vain jonkin aivan pienen ja mitättömän muutoksen, joka ei aina tiedä parannustakaan. Niin esim. v. 1844 eräs sananlasku kuuluu: »Haittana on huoli häissä, kiwi kengässä kiwuksi»; mutta v. 1858: »H. o. h. h., kipu kieldona ilolle». Edellinenhän kuulostaa oikein Suomen kansan sananlaskulta; jälkimäisestähän on osiksi tuo kuulakas selkeys kadonnut. Jokunen näistä 1844-vuoden sananlaskuista on sattuva ja hauskakin. Monias vaikuttaa lystikkäästi; niinkuin esim: »Kaunis ombi kallon halla, jos ei jähdy järki alla.» Eiköhän tuosta kaljupäät saane lohduketta, jos muuten tietävät ansaitsevansa arvonantoa!
Näiden Sanan Laskun Koetusten yhteyteen painettuja »Runon Tähteitä» ei saa mitenkään sekottaa v. 1826 julkaistuihin Runon Tähteihin. jotka olivat täydellisiä runoja ja lauluja ja joista useimmat olivat jo ennen olleet »Wiburgschen Wochenblatt»in lisälehdessä painettuina, kuten aikaisemmin on selvitetty. Sillä nämä v. 1844 painetut »Runon Tähteet» olivatkin oikeita »runontähteitä», runopätkiä, jotka olivat ainoastaan muutaman säkeen pituisia—muodostaen tosin kokonaisuuden, pienen runon, mutta pienen pienen—ja varustetut alku- ja toiset loppusoinnullakin. Niiden lukumäärä oli—voipi huoleti sanoa!—suunnattoman suuri; sillä se lähentelee 600. Vaikka 1858-vuoden painoksesta on jokunen määrä 1844-vuoden painoksessa löytyvistä jätetty pois (niin että esim. 1858-vuoden painoksen 20 alkusivulta puuttuu 8, mitkä vielä löytyvät 1844-vuoden painoksen vastaavilla 26 sivulla), niin on niitä siinä sittenkin vielä 562 kappaletta. Milt'ei muuntamatta ovat ne myös painetut v. 1858. Näissä Runon Tähteissä on tavattoman monta kauniisti ja sattuvasti lausuttua ajatusta sekä olisi mielestämme sula voitto sivistykselle, että niitä sopivissa kohdin ruvettaisiin käyttämään »mottoina» kirjotuksille tai ainakin että ne saisivat päästä »deviisien» (useasti huonosti tekaistujen parin säkeisien runopahaisten) tilalle, joita tapaa sokurileivoksiin käärityissä papereissa ja joiden tarkotus nähtävästi on perhejuhlissa kohottaa tunnelmaa.[204]
Esimerkkinä näiden Runon Tähteiden joukossa olevista runollista tunnetta ja henkevyyttä sisältävistä pikku runoista mainittakoon seuraava mietelyriikkaan kuuluva säkeistö suvaitsevaisuudesta: