Kuolemattomuus
Niinkuin sen toiwo todistaa
ja usko warsin wahwistaa
ei haita hauta meitä.
Waiwat waan
woitetaan;
kalma kungin
wangitungin
paulat päästää,
sielun säilytetyn säästää.
Nyt kuljeskellen kuolemaan
ja tullen tääldä tuonelaan
juon wirwoitusta wielä;
autuaan aamun saan,
koska kerran
huuto Herran
korwin kuullaan
tuonen tieldä jälle tullaan.
Siis syy on syitä estämään,
pyhyyttä aina pyytämään
matkalla maailmassa.
Hyödyttäin
nöyrä näin
laihon lailla,
waikka wailla,
kaswun kandaa,
joka arwon jalon andaa.
Jo ennen mainittuun »Lauseita» nimiseen teokseen on Juteini ottanut runon »Kiitos-Uhri ALEKSANDERILLE I:selle», kauniin »Laulun Suomelle», runon »Muisto-Patsas Suomesta ALEKSANDERILLE I:selle», »Laulun Rauhan Ruhtinaasta», »Runon Pohjan Sodasta, Aljettu Wenäjässä ja Päätetty Parisissa Yhteiseksi rauhaksi» sekä »Kiitos-weisun rauhasta», kaikki meille ennestään tuttuja julkaisuja. Mutta mikä tässä kirjassa enin herättää huomiota, on alkusanaseksi tarkotettu 3 ja 4 sivuilla oleva kirjotus »APOLOGIE för Återtagen afsägelse från författareyrket».
Annamme Juteinin tässä esittää »puolustuksensa» (Apologie).
»Hemsökt om hösten år 1827 med en för mig vådlig riktning af angifvelse, som, föranledd af min då utgifne och följande året förbrände Brochure med rubrik Anteckningar af tankar i varianta ämnen, antydde förbrytelse emot skrif- och tryck-friheten i Finland, har jag i en förkrossad sinnesstämning användt qvarlefvorna jämväl af mina öfriga emellan tjensteomsorger uppkomna ströskrifter till bränneoffer, och låtit undfalla mig afsägelse från författareyrket, hvarigenom jag äfventyrat min välfärd. Men som jag medelst Hans Kejserliga Majestäts nådiga Utslag af den 21 October 1831 blifvit ifrån detta åtal slutligen med allone frikänd, utan att mitt frikännande grundats å sådan förhastad botfärdighet, och jag, vid numera återvunnet lugn, såsom en verkan af den allt helande tiden, vågar anse en fruktlös tystnad, döljandet äfven af ett ringare pund, för ett felsteg; så finner jag mig anmanad, att nu, efter utverkadt afsked ifrån tjensten och derigenom yppad ledighet till tidsfördrif, låta min vingskutne (!) finska Pegasus återse dagsljuset.
Häfvandet af min förenämnde afsägelse torde sålunda vara nog väl motiveradt, då dessutom kärleken till modersmålet uppväger all vidare betänklighet dervid, och härtill ännu kommer känslan af gammal finsk tacksamhet emot en välgörande, redan till evigheten hädan gången, men i minnet oförgänglig hög monark». (Kun minua kohtasi syksyllä v. 1827 minun vahingottamistani tarkottava ilmianto, joka, johtuneena minun silloin julkaisemastani ja seuraavana vuonna poltetusta kirjasestani Anteckningar af tankar i varianta ämnen, viittasi rikkomukseen sanan- ja painovapautta vastaan Suomessa, olen minä murtunein mielin käyttänyt myöskin jätteet muista virkahuolten lomassa syntyneistä lentokirjasista polttouhriksi, ja olen tullut sanoneeksi luopuvani kirjailijatoimesta, jonka kautta olen saattanut oman onneni vaaranalaiseksi. Mutta koska minut Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollisen ratkaisun kautta, päivätty 21 päivänä lokakuuta 1831, on vihdoinkin kokonaan julistettu vapaaksi tästä syytteestä, ilman että minun vapauttamiseni olisi perustunut sellaiseen ajattelemattomaan katuvaisuuteen, ja minä, nyttemmin saavutettuani jälleen mielen rauhan, kaikki parantavan ajan vaikutuksen tuloksena, uskallan pitää turhaa vaitioloa, vähäisemmänkin leiviskän kätkemistä, hairahduksena; niin tunnen minä itseni kehotetuksi antamaan nyt siipeenammutun suomalaisen Pegasukseni taas nähdä päivänvalon, saatuani eron virastani ja sen kautta ilmestyttyä joutoaikaa ajanvietteeseen.
Edellämainitun luopumukseni peruuttaminen lienee siis tarpeeksi hyvin perusteltu, kun sitä paitsi rakkaus äidinkieleen sen ohessa poistaa kaiken enemmän epäröimisen, ja tähän vielä tulee vanhan suomalaisen kiitollisuuden tunne hyväntekeväistä, jo ijäisyyteen mennyttä, mutta muistista katoamatonta korkeata hallitsijaa kohtaan.)
Kuu suomalaisen kansallishengen toinen heräys tapahtui, tarttui Juteinikin kynään sen valtaamana, kuten kirjotus »Pari sanaa suomeksi 1844» todistaa. Kirjotus on siksi merkillinen, että kannattaa siihen tutustua. Siinä hän sanoo: »Näihin aikoin on aljettu enemmän kuin ennen puhumaan suomen kielestä, jota moni moittaa, useambi kiittää, niin että jo kuitengin on tullut tutkindoon sen sopiwaisuus yhteisille klrjallisuuden töille. Tätä yksi toiwoo Suomalaisten hywäksi, tietäin oman kielen olewan kullekin kansakunnalle walistuksen ja onnen wälikappaleen, ja toinen pelkää Suomessa asettunetten Ruotsalaisten puolesta. Mutta sekä toiwo että pelko owat tässä molemmat kyllä puolinaiset. Edellisen täytyy siihen tytyä, että tämä kieli, sitte kuin se maan osain laweuden tähden ja lähemmän kanssakäymisen puutteesta kansan kesken on erinäiseksi tullut, ja nyt ei missäkän maan paikassa ole virheistä vapaana, ei suingan yhteiseksi kirjoituskieleksi nykyisessä tilassansa wielä hywin kelpaa, niin kauan kuin kirja-miehet sitä eri-tavalla, kukin oman puheensa parren mukaan ja siihen tutkimata tottuneena, ilman yhteyttä kirjoittawat. Ei kuorma kulje matkan päähän, jos ei wetäjät yhtä pidä. Taas jälkeinen, joka luulee siitä wääryyttä maan Ruotsalaisille tapahtuwan, jos suomen kieli wiimeingin wallan saisi ja arwoonsa ylennettäisi, muistakon eniksi, että wirka-miehet täällä kyllä kauan sengin jälkeen ruotsin kielen osaawat, ja että se rasitus Ruotsalaisilda poistuu, jota Suomalaisilda tähän asti on kärsitty, koska ei kaikki palkan ottajat ja syöjät Suomen leipää ole suomea ymmärtäneet eikä huolineet ymmärtää. Toiseksi, ja sitte kuin muutos tapahtuu, on hänellä se lohdutus, että wiisas ja armollinen Hallitus woi asettaa ruotsin kielessä tarkasti koetellut wirka-miehet niille maakunnille, joissa se kieli on tawallinen, ehkä hekin suomeksi työnsä toimittavat. Näin on kaikki aiwan oikein; waan ei ollut muinen niin oikein, kuin ei waadittu wirka-miehildä suomen kielen oppia suomalaisen kansan hyödyksi, jonga luku on meillä suurin muiden suhteen. Ei ole siis Ruotsalaisillamme ensingin syytä näissä asioissa wääryyttä walittaa, eikä Suomalaisilla, ehkä owat maan alkuasujamet, suurta toivoa, ennen kuin he kielensä moninaisen murteen parandawat ja auttawat sen kirjalliseen yhteyteen, selwistäin meille puhtaan ja suloisen kirjakielen omalle perustuksellensa, niin että lapsemme woisiwat joskus laulella: