»Menestys Suomessa.
Kyllä on Suomessa luminen luondo,
vaan hyvän suondo
riemulla rindoja lämmittää.
Kulkekon talvella kylmänä kuukin
lämmin on luukin
kuin veri ystävät yhdistää.
Kesällä leikkivät linnut ja karjat,
makeat marjat
varsista valmiina taitellaan;
kedolla kestävät lapset ja laumat,
pellolle aumat
korkeat, laveat laitellaan.
Miehiksi nousevat poikamme norjat,
suorat ja sorjat,
miehinä mieldänsä kiitellään.
Pienestä pijasta paisuupi nainen,
jaa, saman lainen
kuin marja kukasta viljellään.
Naitavan neitoisen lembeä laatu,
simasta saatu,
aina on sulava suosioon.
Ei ole elämä onnea vailla
Suomengan mailla;
avoina ovi on nautindoon.»
Niinkuin jo yllä esitimme on Juteini monen monituisen tällaisen hauskan ja onnistuneen runon ja laulun rinnalle runovihkoihinsa sepittänyt tai —voisipa milt'ei sanoa—»laatinut» sangen proosallisia kappaleita runomuotoon, tuo muoto kun on niin täysin ollut hänen vallassaan. Niistä emme silloin tietenkään tapaa sitä miellyttävyyttä, sitä lumoavaa voimaa, kuin äsken esittämissämme on, emmekä siis voi antaa niille samaa arvoakaan, ne kun useastikin—etenkin kertovaiset runot— ovat pitkäveteisiä ja toisin paikoin lapsellisen yksinkertaisia; niissä ei muuta kuin aniharvassa kohdin vallitse ylevää mielikuvitusta, eikä lukija niitä lukiessansa voi ihailla runon sankaria, vaikka hyväntahtoisuudesta sitä koettaisikin. Sellaisten joukkoon lukisimme pitemmistä kertovaisista runoista »Muisto-Patsaan Suomessa», suurimmaksi osaksi »Runon Pohjan Sodasta», »Nuija-sodan Suomessa», »Sangarin Sionissa» ynnä jonkin muun. Juteinin pienemmistä runoista ja lauluista tuskin tarvinnemme esimerkkejä esittää, sillä niitä on kosolta.
Pääsyynä tähän epäonnistumiseen runoilussa, niin ett'ei meidän päivinämme enää voida useastakaan tällaisesta runosta nauttia, on varmaankin, kuten jo aikaisemmin olemme huomauttaneet, ollut se, että suomea niin perin vähän oli ennen Juteinia käytetty maallisessa runoudessa[216] ja yleensä kirjallisesti: mutta eipä myöskään suuresti voi kummeksua sitä, ett'ei Juteini ole ihanaa runoa saanut syntymään aiheista sellaisista kuin esim. »Rupuli» (kirjotettu jo »Ruotsin vallan aikana», siis hänen ylioppilasvuosinaan), »Vilutauti», »Pullo», ja jo ennen mainitut »Kuohari», »Hulivili» y.m.m.
Koska juuri edellä on kielenkäytöstä puhe, sopii meidän tässä yhteydessä mainita, että Juteini varmaankin olisi voinut saada aikaan jotain erikoista ja etevääkin runollisella alalla, jos hän olisi tarkemmin tutkinut kansanrunouttamme, joka oli jo hänen päivinään samoin kuin meidän aikanamme täyteläistä, tosirunollista ja kaunista sekä tietysti käytti kieltä erinomaisesti, ja jos hän lisäksi olisi käyttänyt hyväkseen Porthan'in mainioita tutkimuksia kansanrunoudesta teoksessa »De Poësi Fennica».
Näin mielestämme uskallamme väittää, sillä Juteini oli aikansa etevimpiä suomen kielen käyttäjiä, ehkä etevinkin—hänhän oli syntyperältään suomalaisesta kodista, ja hänestähän G. Renvallkin sanakirjansa alkulauseessa mainitsee, että »Secretarius Wiburgi urbicus Jac. Judén» oli »linguae Finnicae cultor nostri temporis dexterrimus.» Hänelle ei sen vuoksi Kalevalan runomitan oikea käyttäminen olisi pitänyt olla vaikeata, jos hän olisi sen todellisen luonteen tuntenut, tai—ehkäpä on varovaisinta sanoa—jos hän olisi Porthan'in ohjeita hyväksynyt.
Mutta syytös, ettei Juteini Porthan'in runo-opin neuvoja noudattanut eikä yleensä Suomen vanhaa runomittaa varten siinä määriteltyjä sääntöjä tarkannut, vaatii myöskin todistelua, koska Juteinin nimellä suomalaisen kirjallisuuden historiassa on kunnioitettu sija. Pääsisimme tosin vähemmällä vaivalla vain viittaamalla prof. Ahlqvistin tutkimuksiin julkaisussa »Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta», jossa hän sanottua asiaakin pohtii, mutta ei liene syytä jättää esitystämme tässä suhteessa vajavaiseksi.