SIMO. Niin on.
TEITTI. Katsos, jos se nyt vain sammuu, ennenkuin — ja nythän se sen tekeekin, katsos vain! (Kynttilä riutuu sammuksiin; huonetta valaisee sen jälkeen ikkunasta virtaava kuunvalo.) Ergo: fiat nox!
SIMO. Mitä sinun pitikään sanoa?
TEITTI. Niin että jos se sammuu ennenkuin Agricola palaa, niin se on merkki siitä, että me saamme tyhjin vatsoin panna levolle. Niinkuin nähtävästi saammekin. Parasta kuin laulamme sen tilaamme erinomaisesti soveltuvan vanhan teinilaulun:
Sum in aliena provincia, conturbat me miseria,
Iam deficit substantia, evanuit laeticia,
evanuit laeticia,
ja sen päälle paneudumme vuoteeseen vartomaan Salvatorem Mortem.
SIMO. Ulkoa kuuluu askeleita. Luulen, että hän juuri palaa.
TEITTI. Mutta kynttilä ehti sammua ennen sitä.
AGRICOLA (Astuu huoneeseen ja pysähtyy pimentoon ovensuussa, josta häntä ei näy.) Mihinkäs vankiluolaan minä olenkaan joutunut?
TEITTI. Muukalainen, ken lietkin, älä rohkene puhua vankiluolasta! Sillä täällä asuu kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet sido!