AGRICOLA. Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja harjoitatte opintoja, kuten ahkeran ja nuhteettoman ylioppilaan tuleekin.
TEITTI. Niin, minä luulen, että Simo tuossa — hoi, Simo, oletko vielä elossa? — niin, että Simo tuossa parhaillaan lukee Tukydideen viimeistä sivua. Paasto on näet teroittanut hänen katseensa. Minussa taasen syttyi, juuri kun tuo kynttilä sammui, mystikkojen sisäinen valo, niin että sen avulla hyvin voisin lukea ukko Taulerin saarnoja, jos niitä olisi tässä edessäni.
AGRICOLA. Mutta luulenpa, ettei hiukka maallista valoakaan olisi haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän sinä, Simo, joka olet ehtinyt jo kirjasi viime sivulle, menisi pyytämään emännältä kynttilää? (Simo kähmii paikallaan mitään vastaamatta.) Simo, onko sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? (Ääntänsä korottaen.) Mene hakemaan emännältä kynttilää!
SIMO (Kähmien ja rykien.) Mutta … kuinka sinne kehtaa?
AGRICOLA. Sanot vain, että dominus Agricola käski antaa.
SIMO. Mutta kun sinne on jo niin paljon entistäkin velkaa … ja muori, samoinkuin lasimestari itsekin, näyttää jo kovin tuikeasti meitä katselevan.
AGRICOLA. Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan.
(Helistää pimeässä rahapussia.) Ymmärrätkö?
SIMO. He, he! (Nousee paikaltaan ja lähtee huoneesta.)
AGRICOLA. Ha, ha, haa! Luulenpa jonkun vastikään kerskanneen, ettei täällä muka ole mammonan orjia.
TEITTI. Pitkällinen paasto on tehnyt Simo-raukan heikoksi kiusauksia vastaan. Mutta suokaamme se hänelle anteeksi.