GERTRUD. En sinä ilmoisna ikänä ole niin hassu ollut! Vaikka kyllä täällä Wittenbergissäkin moni ehätti syntikuitteja ostamaan, kohta kun se rietas — mikä sen nimi nyt taasen olikaan?
SIMO. Tarkoitatte varmaan Tetzeliä?
GERTRUD. Se justiinsa. Niin, että moni täälläkin oli rahapennineen sen kimpussa, kohta kun se arkkuineen oli kaupunkiin ehtinyt. Nii-ne! Mutta oletteko nyt ravitut vai pitääkö lisää tuoda?
KAIKKI KOLME (Pöydästä nousten.) Ravitut ollaan. Suur kiitosta vain!
GERTRUD (Korjaten tyhjät astiat tarjottimelle.) Tuon teille vielä tilkkasen olutta, sillä onhan tänään juhlapäivän aatto. (Menee astioineen vasemmalle; Teitti heittäytyy huolettomaan asentoon peräpenkin ja sängyn kulmaukseen, Simo istuu etupenkillä, kyynärpää pöydällä ja leuka käteen nojaten, Agricolan kävellessä edestakaisin lattialla.)
AGRICOLA (Itsekseen.) Luulenpa, että minun on tämän merkillisen päivän kunniaksi paljastettava tovereilleni suuri tuumani.
GERTRUD (Palaa, kantaen tarjottimella kolmea olutkannua, jotka hän asettaa pöydälle.) Kas siinä, juokaa onneksenne! Ja sitten: hyvää yötä!
KAIKKI KOLME. Hyvää yötä. Tuhannet kiitokset, Gertrud-muori! (Gertrud pois.)
TEITTI. Huh-hei, veljet! Luulenpa, että tämä maailma ei sittenkään ole kaikista kelvottomin olinpaikka ihmislapselle. Vai mitä arvelee veli Siimon?
SIMO. He, he, hätäkö tässä.