TEITTI. Mutta olemmepa tainneet unhottaa kiittää sinua, veli Mikael, tästä kaikesta. (Olutkannua kohottaen.) Olkoon tämä sinun onneksesi! (Kaikki kolme maistavat olutta.)
AGRICOLA. Ei minua, vaan aivan toista miestä meidän on tästä kiittäminen ja sekin toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle.
TEITTI. Ethän vain sittekin ole käynyt itse ukon puheilla?
AGRICOLA. Olen kuin olenkin. Mutta siitä kerron tarkemmin huomenna. Nyt minulla on mielessä jotakin muuta. (Avaa toisen kirstun ja penkoo siellä olevien tavarain joukossa.) Olemme nykyään monena iltana lyöneet laimin lukea yhdessä raamattua, kuten tapamme näihin saakka on ollut. Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen.
TEITTI. Hm! Tosin minun vanha aatamini haastaa jostakin hauskemmasta illanviettotavasta, mutta tapahtukoon tässä sinun tahtosi, veli Mikael.
AGRICOLA (Kädessään muutamia kirstusta ottamiaan isoja paperiarkkeja istuutuu pöydän oikeassa päässä olevalle jakkaralle.) Luen teille ainoastaan luvun tai korkeintaan pari.
TEITTI (Joka samoinkuin Simokin kurottaa uteliaana kaulaansa, nähdäkseen Agricolan paperit.) Mutta mitä papereita nuo ovat?
AGRICOLA. Ovatpahan vain. (Järjestelee paperiarkkeja.) Jospa alan Matheuksen yhdennestäkolmatta luvusta. (Lyhyen äänettömyyden jälkeen.) "Ja kuin he lähestyit Jerosolimat ja tulit Betphagen oljomäen tykö, silloin Jesus lähetti kaksi opetuslasta, sanoden heille: Mengät kylään, joka on teidän edessän ja kohta te löydätte aasintamman sidottuna, ja varsan hänen kansans, päästäkät ne ja tuokat minulle. Ja jos joku teille jotakin sanopi, niin sanokat: Herra niitä tarvitsee, ja kohta hän laskee teidät." (Vetää lukemisen keskeyttäen syvään henkeä.)
TEITTI (Kohoten vilkkaasti seisomaan.) Mutta … mitä ihmettä!
(Kumartuu Agricolan olan yli tähystämään paperiin.)
SIMO. Tuota … kuinka sinä sitä suomeksi… (Kumartuu myöskin paperiin katsomaan.)