ROUVA HALLMAN. No, ajattele nyt: meidän asemaamme joutunut perhe — ja
Kaarlon asemassa oleva mies.
ANNA (katkerasti). Mutta, mamma, otatteko te todellakin asian siltä kannalta? Että minä siis olen jonkunlainen vaihtokalu, jonka avulla kohotetaan perheemme yhteiskunnallista arvoa. Tämä ei todellakaan tee houkuttelevaksi edessäni olevaa askelta.
ROUVA HALLMAN. Rakas lapsi, kuinka sinä nyt sanoistani teit tuollaisen johtopäätöksen? Että sinä vaihtokalu? Herra varjelkoon!
ANNA. Ja ehkä Kaarlokin kuvittelee tekevänsä sankarityön ottaessaan minut. Korjatessaan minut.
ROUVA HALLMAN (päätään pudistaen). Todellakin sinä, Anna, olet tänään tasapainostasi poissa.
(Äänettömyys. Rouva Hallman jatkaa käsityötään, vilkaisten
silloin tällöin Annaan, joka käsi poskella tuijottaa eteensä).
ANNA (puolittain itsekseen). Eiköhän tässäkin ole mukana muita tekijöitä kuin — kuin puhdas persoonallinen rakkaus?
ROUVA HALLMAN. Anna, sinä olet väsynyt ja ärtyisällä mielellä. Muutoin ei mieleesi tulisi tuollaisia tutkailuja.
ANNA (hajamielisesti). Voipa olla. (Hetken kuluttua havahtuen) Mutta minunhan on aika lähteä toimeeni.
ROUVA HALLMAN. Varro vielä hetkinen, pappa valmistaa siellä kirjettä sinun matkaasi. Se on varmaankin siinä paikassa valmis.