ANNA. Niin.
ROUVA HALLMAN. Mutta mitä pahaa sinä, hyvä lapsi, voit siinä nähdä?
ANNA (painavasti). Minä näen siinä hyvin paljon!
(Tuskallinen äänettömyys — Anna tuijottaa eteensä ja rouva Hallman katsoo kädet helmassa ja päätään nyökyttäen häneen. Äkkiä saa Anna haltioituneen ilmeen, kohottaa päänsä ja lyö innostuneesti kätensä pöytään).
ANNA. Niin, sen minä teen!
ROUVA HALLMAN (pelästyen). Minkä, hyvä lapsi? Minkä sinä teet?
ANNA. Ryhdyn papan kanssa sitä tehdassuunnitelmaa toteuttamaan.
ROUVA HALLMAN. Sinä?
ANNA. Niin. Eikö se ole toista kuin istua päivästä päivään postikonttorissa, lakata muiden kirjeitä ja tuhria iankaikkisia kuitteja! Kuinka tylsää ja näännyttävää! Mutta saada olla mukana jotakin uutta luomassa, nähdä joka päivä ympärillään elämän kuohuntaa, työn jännitystä — olla sen kaiken keskipisteenä, saada järjestää ja johtaa, eikö se ole toista?
ROUVA HALLMAN. Mutta Anna, sinähän olet tänään peräti ihmeellisten päähänpistojen vallassa! Tehdasta johtamaan — sinä — nainen, joka lisäksi olet naimisiin menossa!