(Äänettömyys.).
HERRA EKMAN. Se on kyllä harmillista, mutta mitään syytä tuohon epätoivoiseen itkuun ei sinulla nähdäkseni silti ole. Sinä ivasit viime veneretkellä minun mallikelpoisuuttani, mutta se on juuri tämä minun sukuominaisuuteni, joka pakottaa minut — kuinka sanoisin —
ANNA (päänsä nostaen). Korjaamaan minut, tarkoitat varmaan sanoa?
HERRA EKMAN (ärtyisesti). Minä tarkoitin tietysti sanoa, että tuo sukuominaisuuteni pakottaa minut pysymään kunnianmiehenä niin tässä kuin muissakin asioissa.
ANNA. Eli siis toisin sanoen korjaamaan minut — haaksirikkoutuneen perheen haaksirikkoisen tyttären. Mutta se on sinun puoleltasi aivan liian mallikelpoista! (Kiivaasti) Kuule, minä tahdon korjata itse itseni! (Irroittaa sormuksen sormestaan ja asettaa herra Ekmanin eteen pöydälle) Minä vapautan sinut siitä ikävästä velvollisuudesta.
HERRA EKMAN. Mitä! Sinä tahdot siis purkaa kihlauksemme?
ANNA. Etkö sinä sitten sitä tahdo? Kyllä, siitä olen vakuutettu ja siksi tahdonkin vapauttaa sinut alotteenteon vaikeuksista.
HERRA EKMAN. Sinä siis todellakin luulet…?
ANNA. Ei, minä olen vakuutettu siitä, kuten sanoin.
(Äänettömyys).