SOHVI. Se on siitä neidin nimipäiväruususta. Minähän taitoin siitä varkain oksan ja panin sen tuonne keittiön akkunalle kasvamaan. Tänä aamuna puhkesi siitä ensimmäinen ruusu.
ANNA. Nyt Sohvi erehtyy. Se nimipäiväruusuhan oli punainen.
SOHVI. Mutta tuollainen siitä kuitenkin nyt puhkesi.
ANNA (tarkastelee ajatuksiinsa vaipuneena ruusua). Kummallista! — Mutta kaunis tämä on, kauniimpi ja puhtaampi kuin punainen. Ja hienompi tuoksu. Eikö teistäkin Sohvi?
SOHVI. En tiedä, kauniitahan ne ovat molemmat. (Äänettömyys). Onko apteekkari ollut jossakin matkalla, koska hän äsken, kun minä olin maitoa hakemassa, ajoi asemalta päin?
ANNA. Niin, hänhän on ollut Helsingissä.
(Laskee ruusun takaisin pöydälle, ottaa sanomalehden
ja istuutuu keinutuoliin.).
SOHVI. Nytpä minä muistankin. Minähän näin viime yönä unta neidistä ja apteekkarista.
ANNA (hymyillen). No, antakaas kuulua.
SOHVI. Neiti oli apteekkarin kanssa soutelemassa. Sitten alkoi neiti keikuttaa venettä, niin että se kaatui.