HERRA EKMAN. Hän lähtee sinne kyllä. (Innostuneesti) Muuten, Anna, minä olen tähän saakka ollut väärässä käsityksessä veljestäsi.
ANNA (jännittyneenä). Millä tavalla väärässä — ja miten sinä nyt olet toiseen käsitykseen tullut?
HERRA EKMAN (vakuuttavasti). Veljesihän on kyky — todellinen kyky.
ANNA. Mutta hänen opintonsa —
HERRA EKMAN. Ovat jääneet koko lailla takapajulle, se on totta — ja totta myöskin, että hän on hummannut aika hurjasti. Mutta tuo kaikkihan on korjattavissa — ja on helposti korjattu, kun miehellä on kerran sellainen pää. Ihan kuin partaveitsi.
ANNA. Mutta mistä, — mistä sinä nyt yhtäkkiä tällaisen käsityksen sait? Ja miten sinä ensinnäkin tapasit veljeni?
HERRA EKMAN. Aivan sattumalta. Oikeastaan tapasin ensinnä sattumalta erään entisen koulutoverini ja hänen kauttaan sitten veljesi. Minähän menin muuten Helsinkiin hankkimaan rahoja sen velan lunastamiseen.
ANNA. Oli vahinko, että lähdit minulle asiasta ilmoittamatta. Olet siten joutunut rahojen hankkimisessa näkemään turhaa vaivaa. (Menee vasemmalle, josta palaa kirje kädessään). Velkakirja on näet lunastettu.
(Ottaa velkakirjan kuoresta ja näyttää herra Ekmannille.).
HERRA EKMAN. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kuka sen on lunastanut?