ANNA. Minä. Mutta tästä ei, pane se mieleesi, sanaakaan papalle.
(Pistää velkakirjan takaisin kuoreen.).
HERRA EKMAN. Sinä? Mutta millä ihmeen tavalla sinä olet sen voinut tehdä?
ANNA. Rahalla tietysti. Pankkitalletukseni jäännöksellä.
HERRA EKMAN. Jäännöksellä? Mutta sinähän sanoit silloin käyttäneesi sen jo loppuun.
ANNA. Hm, se oli vain — sellainen päähänpisto minun puoleltani. Vähän enemmän kuin puolet siitä oli vielä jälellä ja sillä lunastin tämän velkakirjan. Mitä siitä vielä on pankissa jälellä, niin — tiedätkö, mitä varten sen päätin säilyttää?
HERRA EKMAN. No?
ANNA. Tarvittaissa Reinolle matkarahoiksi Amerikaan.
HERRA EKMAN (vilkkaasti). Ei, kuulepas, siihen tarkoitukseen ei Reino rahoja kaipaa. Hänet tarvitaan täällä kotimaassakin.
ANNA. Kunpa todellakin niin olisi! Sinä saat minut toivorikkaaksi ja iloiseksi, vaikka minä en tästä kaikesta ymmärräkään vielä mitään.