Vanhempain ihmisten kertomuksista oli Kusti muodostanut oman mielikuvan Malmbergista ja nyt tahtoi hän päästä näkemään tuota ihmeellistä. Lauantai-iltana ilmotti hän äidille, että hänkin lähtee huomenna kirkkoon. Mutta äiti ei tuntunut oikein myöntyväiseltä, hän puhui jotakin hänen huonoista kengistään ja että jonkun pitäisi kotimieheksikin jäädä, kun kaikki aikuiset menevät kirkkoon. Mutta Kusti päätti itsekseen olla huomenna mukana kirkossa.
Aamulla heräsi hän kirkonkellojen hyminään.
Hän nukkui vanhemman veljensä kanssa pienessä tuohikattoisessa aitassa, mutta hänen herätessään oli veli jo jättänyt vuoteen. Katossa hiilui tuolla ja täällä punertavia täpliä, kun päivänsäteet koettivat kuluneimmista kohdista pyrkiä pimeään aittaan. Kuului pääskysten liverrystä, kun ne ruuanhakumatkallaan pysähtyivät levähtämään aitan päädyssä olevan tuuliviirin päälle. Ja pehmeänä hyminänä tunkeusi seinänrakosista kirkonkellojen ääni.
Kusti kavahti vuoteelta ja yritti ulos. Mutta ovi ei ottanutkaan auetakseen, se oli ulkopuolelta teljetty. Nyt aavisti hän pahinta ja alkoi neuvotonna haroa pitkää tukkaansa. Mutta kiirehtivinä virtasivat aitan pimentoon huomenkellojen säveleet ja Kusti näki elävästi, kuinka parasta aikaa kaikista kirkon ovista soluu ihmisiä sisälle ja jokaisen kasvoilla on totinen ja jännittynyt odotus.
Hän huutaa huikahutti pari kertaa ja rynkytti ovea. Mutta mitään ei kuulunut. Silloin alkoi hän täydessä vihan vimmassa potkia ja ryskyttää ovea. Vihdoin antoi telki perään ja hän pujahti kuin kärppä ovenraosta ulos. Paitasillaan juoksi hän tupaan, mutta siellä ei hän tavannut muuta elävää olentoa kuin kissan, joka velttona lojui päiväpaisteessa lattialla ja hänen sisälle hyökätessään avasi puolitiehen silmänsä. Kamareihin vievät ovet olivat lukitut ja avaimet kätketyt. Ja siellä, isän ja äidin kamarissa, riippuivat naulassa Kustin pyhähousut ja takki! Ettei hän ollutkin tullut niitä illalla kulettaneeksi makuusuojaansa!
Hän juoksi takaisin aittaan ja alkoi käännellä hurstisia arkihousujaan, jotka hän illalla oli viskannut sängynpäähän. Ainakaan kolmeen viikkoon ei niitä oltu pesty. Ne olivat tuolla ajalla seuranneet uskollisesti hänen mukanaan kaikilla linnunpesäretkillä niinhyvin korkeiden petäjien latvoihin kuin ahtaisiin riihenalustoihinkin. Siksi ne olivat pihkan ja muran tahraamat ja niin kankeiksi piintyneet, että ne melkein kykenivät yksinäänkin seisomaan. Mutta kirkonkellojen ääni oli jo vaiennut ja päättävästi veti Kusti housut jalkaansa ja kiinnitti ne toisen olkapään yli vinosti kulkevalla sarkaviilekkeellä. Kengät olivat aivan kuluina ja nekin siellä lukon takana. Täytyi siis lähteä ilman niitä, vaikka jalat olivatkin mustat ja monien varessaappaiden karheuttamat, niin ettei saunakaan ollut kyennyt niiden alkuperäistä muotoa palauttamaan.
Hän juoksi kaivolle ja virutti sangossa silmiään, kuivaten enimmän veden pellavapaitansa hihalla. Sitten sijotti hän päähänsä sarkanaapukan, jonka pääasiallisin tehtävä oli vannehtia hänen pitkä tukkansa paikalleen ja estää sitä silmille hulmuamasta. Ja nyt lähti hän suorimpia oiospolkuja noudattaen juosta kipasemaan kirkolle, jonne Harjulasta oli neljännespenikulman matka.
Kun hän hengästyneenä saapui kylälle, ei ihmisiä näkynyt missään. Kaikki olivat sulloutuneet kirkkoon, jonka avonaisista ovista tulvehti seurakunnan raskas veisuu. Kusti pysähtyi läntisille portaille, josta suruttomat tavallisesti kulkivat kirkkoon. Hän katsoi näet parhaaksi välttää eteläristiä, sillä siellä olivat isä ja vanhemmat veljet muiden heränneiden joukossa.
Portaille pysähtyessään vilkasi hän housujaan ja jalkateriään ja hänestä tuntui, että jos hän astuu kirkkoon, kääntyvät kaikki naurusuin häntä katsomaan. Varovasti kurkisti hän ovenpielestä sisälle. Kaikki penkit olivat kuin sullotut täyteen ja käytävillä istuivat polvet koukussa ne, jotka eivät olleet ehtineet penkeissä sijaa saada. Kaikki olivat selin oveen ja veisasivat saarnavirttä.
Kusti pujahti sisälle ja kyyrähti istumaan käytävän lattialle vähän matkaa kynnyksestä. Hänen edessään istui pari sarkatakkista ikämiestä ja heidän leveät selkänsä tarjosivat hänelle riittävän suojan.