— Mene ja ole kuin ennenkin!
Hetkistä myöhemmin seisoi rovasti ikkunassa ja tyytyväisesti hymyillen katsoi, kuinka Heikki taas jalkansa tukevasti maahan polkien ja savuja tuprutellen asteli renkijoukon etunenässä työmaalle.
Viikon työ ja lauvantai-illan ankara sauna haihduttivat sitten Heikin ruumiista kaikki viinan ja kohmelon jälet, niin että hän seuraavana sunnuntaina istui Hipon ohjaksissa yhtä tyynenä ja juurevana kuin ennenkin. Tyytyväisenä ja sirosti juoksi Hippo, tyytyväisenä istui rovasti ja tyytyväisenä seurasi kirkkoväki silmillään heidän lähenemistään. Ja kun jumalanpalvelus alkoi, sanoivat kanttorin virsikirjan hakaset tyytyväisesti: nip, nap! ja täytenä ja voimakkaana täytti kanttorin mahtava ääni kirkonholvit. Hippo torkkui rauhallisesti päiväpaisteessa kirkkoveräjän pielessä, Heikki istui kirkon ovipenkissä leuka tuettuna päälletysten asetettuihin nyrkkeihin ja kuunteli hartaudella sanaa, jota hänen oma rovastinsa saarnastuolin korkeudesta voimallisesti julisti. Ja niin oli seurakunnan elämään palannut taas entinen, tukevasti lutherilainen meno.
* * * * *
Koko rovastin elinkauden palveli Heikki pappilassa isäntärenkinä. Joka syksy elonleikkuun jälkeen ja välistä muinakin vuodenaikoina uudistuivat tosin ylläkerrotunlaiset epäsoinnut, sillä pitemmän aikaa raskaassa työssä raadettuaan väitti Heikki terveytensä välttämättä vaativan perusteellista viinakuuria. Mutta aina noiden harharetkien jälkeen palasi elämä sentään onnellisesti säännölliseen uomaansa.
Ja välttämätön oli Heikki rovastille laajan talouden hoidossa ja mikäli mahdollista piti hänen aina olla rovastin lähettyvillä. Kun rovasti vanhemmuuden ei lihavuuden takia uskaltanut yksin mennä uimaan, täytyi Heikin olla hänellä toverina. Niinpä huusi rovasti aina jokirantaan mennessään läheisellä pellolla työskentelevälle isäntärengilleen:
— Heikki, tule minua uittamaan!
Silloin jätti Heikki työaseensa, kiiruhti rantaan ja riisuutui yhdessä isäntänsä kanssa uimaan. Kun hän sitten kaulaa myöten vedessä seisoessaan piteli pulikoivaa herraansa ojennetuilla käsivarsillaan, tapahtui se yhtä tyynesti ja totisesti kuin olisi hän istunut ajurin penkillä sunnuntaina kirkkoon ajettaessa.
Ja kun kevättalvisin tuli loisia ja mökkiläisiä pappilaan lainaamaan jyviä kesätyötä vastaan, tuli Heikin suorittaa jyvien mittaus. Lainanhakijat saivat kuitenkin ensinnä rovastin puolelta kestää ankaran "suolaamisen".
— Mistä minulla on teille jyviä antaa. Miksette itse kokoa ja säästä pahan päivän varalle? Laiskottelette ja kahvina juotte tienestinne. Ja kun te edes muistaisitte tulla työhön!