— Seisot siinä kuin pölkky! Mikset puhu?
Heikki hiukan liikahti ja rykäsi vaisusti, mutta pysyi muuten ääneti.
Rovasti askarteli taas piirongin sisällä, josta alkoi kuulua tasainen: pui, pui, pui, pui … mikä Heikin korvissa soi kuin ihanin musiikki.
Vaikka Heikki yhä tuijotti lattiaan, näki hän kuitenkin, kuinka rovasti kääntyi päin, kädessään iso pikari täynnä rommia, josta ihana tuoksu levisi ovensuuhun asti ja synnytti Heikin sisällä suloisen kutinan. Rovasti ei kuitenkaan tarjonnut pikaria suoraan Heikille, vaan asetti sen toisessa ovenpielessä olevan pesukaapin kannelle.
Sen jälkeen käveli hän pari kertaa lattian yli, pysähtyi sitten syrjittäin Heikin eteen ja pesukaappia kohti viitaten sanoi koko joukon lauhemmalla äänellä:
— Niele tuo kurkkuus! Kai se sinulle hyvää tekee.
Kurkkuaan karauttaen siirtyi Heikki pesukaapin luo, tarttui pikariin molemmin käsin, ettei vain yhtään pisaraa maahan läikähtäisi, ja tyhjensi lasin yhdellä siemauksella.
— Äh-häh, — pääsi häneltä kuin helpotuksen huokaus ja samalla vilahti rovastin kasvoilla pikainen hymy.
— Kiitoksia, — sanoi Heikki pikaria pois pannessaan ja uskalsi nyt ensi kerran katsoa mulauttaa rovastia silmiin.
Ja rovastinkin ääni oli nyt kokonaan lauhtunut, kun hän sanoi: