— Kunhan vain ei niin kävisikin!
Mutta kohtalo oli määrännyt vanhan saunan tyyten häviämään. Talon suoviljelyksille tarvittiin majapirttiä kesäistä työväkeä varten ja nuoret miehet ehdottivat vanhan saunan siirrettäväksi sinne. Kiusaus oli vanhalle isännälle liian suuri. Kun nyt kerran kuitenkin uusi sauna oli syntymässä, niin olihan hyvä, että vanha saunakin oli vielä joksikin hyödyksi, kun ei sitä kylpemiseenkään enää välttämättä tarvittu. Hänellä ei ollut sitä samaa järkähtämätöntä uskoa vanhan savusaunan ehdottomaan etevämmyyteen kuin Eljas-ukolla ja niin saivat nuoret miehet tahtonsa täytetyksi. Mutta Eljas-ukolta sammui viimeinenkin riutuen kytenyt toivonkipinä.
Kun uusi sauna oli valmistumassa, oli määrä ryhtyä vanhaa hajottamaan, jotta se viimeisillä kevätkelillä ehdittäisiin siirrellä suopellolle. Ja niin tuli lauantai-ilta, jolloin Eljas-ukko viimeisen kerran kylpi tutulla sijallaan vanhassa saunassa. Mutta hän oli katkeralla mielin eikä saanutkaan kiinni entisestä tunnelmasta. Ensinnä istui hän pitkän tuokion silmät ummessa nurkassaan, mielessä sydäntä ahdistava tietoisuus, että hän ei samassa paikassa saa enää koskaan istua, että viikon kuluttua sitä tuttua paikkaa ei ole enää olemassakaan. Mutta sitten kun muita kiipesi lauteille, alkoi hän ottaa löylyä. Äkeällä äänellä komensi hän saunottajaa yhä lisäämään ja lisäämään löylyä, niin että aremmat parkuen pakenivat lauteilta ja sietävämmätkin seurasivat pahasti ähkyen perässä. Mutta ukko otti yhä lisää ja heilutti vihtaa hartiovoimin kuin olisi hän kerta kaikkiaan aikonut kuitata loppuikänsä saunahalut. Ja kun hän sitten viimeinkin laskeusi alas ja hänen haahmonsa tuli sankean höyrypilven keskeltä näkyviin, oli hänen ruumiinsa tulenhohtava ja ankara kuumuus oli kihonnut päähän, niin että hän ulos mennessään kolhasi otsansa ovenpieleen.
Niin kylpi ukko viimeisen kerran vanhassa saunassa.
Maanantaina alettiin sitä hajottaa ja keskiviikkona kylvettiin ensi kerran uudessa saunassa. Se lämmitettiin lattian alta, jonne oli erikoinen ovi sivuseinässä. Savu meni pellillä varustetusta, varsinaisen saunan läpi kulkevasta tornista ulos ja löylyvesi lyötiin uunintapaisesta aukosta sisälle. Lauteita ei ollut, penkit vain seinustoilla ja kahdessa vastakkaisessa seinässä suurehkot akkunat. Punaiseksi maalattuna, lautaeteisineen, tornineen ja akkunoineen näytti se Eljas-ukosta kovin oudolta ja hänestä tuntui tuiki mahdottomalta nimittää sellaista saunaksi.
Viime kerran vanhassa saunassa kylvettyään oli hän päätellyt mielessään, ettei hän uuteen saunaan jalkaansa astu. Jos milloin saunaamishalu kävisi kovin sietämättömäksi, niin kävisi hän naapurissa kylpemässä, siellä kun oli vielä sauna vanhaa mallia.
Mutta kun hän sitten keskiviikkoiltana näki väen vaeltavan uuteen saunaan, alkoi ukko tuntea ruumiissaan sietämätöntä löylynkaipuuta. Hän koetti olla sitä ajattelematta, mutta ihossa kutisi kuin kiusaa tehden ja härnäten. Liehän tuolla pöksässä kuumuutta sielläkin, ajatteli hän ja sitten perään: saattaisihan tuota kerran käydä katsomassa, sittepä hänen tietää. Ja niin nähtiin ukon tuokion kuluttua vanhaan tahtiinsa astelevan paitasillaan saunaa kohti, kädessä oma kunnon vihtansa.
Oudon ja kovin vastenmielisen vaikutuksen teki häneen tuo valoisa sauna tiilikivimuurineen ja puhtaan valkoisine seinineen. Kuin häpeissään istahti hän hämärimpään nurkkaan ja alkoi tunnustella löylyn makua. Oudolta tuntui sekin. Kuumuutta siinä kyllä oli, mutta tuoksu oli vieras ja vastenmielinen.
Sanaakaan puhumatta alkoi hän vihdalla sääriään rapsutella. Vanha isäntä istui peräseinällä muiden miesten keskellä ja kuului siellä lepertelevän jotain sellaista kuin että taitaahan se saunana mennä tämäkin, kun ehtii siihen tottua. Nuoret miehet tuntuivat olevan siitä hyvillään. He olivat aluksi ikäänkuin aristelleet, että miten ukot rupeaisivat heidän saunalaitostaan arvostelemaan. Eljas-ukolla oli jo mietittynä muutamia sapekkaita sanoja, mutta vanhan isännän vanhuuden penseyttä osottavan lepertelyn kuullessaan suututti häntä niin, ettei hän puhunut mitään, vaan virutti silmänsä kylmävesisangossa ja lähti ennen muita pois.
Eikä ukon tunteet muuttuneet sen ystävällisemmiksi uutta saunaa kohtaan, vaikka hän vastakin kävi siellä kylpemässä. Se oli ristiriitojen aikaa ukolle. Kun tuli tavallinen saunailta, jolloin ukon ruumis oli tottunut löylykuurinsa saamaan, oli hänen mahdoton pysyä pois saunasta, vaikkei hän koskaan enää voinutkaan saada entistä saunatunnelmaansa palautumaan. Kävi hän jonkun kerran naapurissakin kylpemässä, mutta sinnekin oli liian pitkä matka, että joka kerta olisi viitsinyt sen kävellä eikä se naapurin saunakaan ollut sen vanhan kotisaunan, veroinen. Niin täytyi käydä uudessa saunassa. Kylpemättä ei voinut, olla, sehän olisi ollut ihan kuolemaksi, ja uudessa saunassa kylpemiseen hän taas ei voinut tottua.