"Riento" oli kiiskien ja "Valonahjo" liuhupartain äänenkannattaja. Viime aikoina oli sitäpaitsi kaupungin työväestö järjestynyt kolmanneksi puolueeksi, jolla oli äänenkannattajanaan "Orjan Nyrkki".
— Ähää, senkös nyt saitte hampaisiinne! — huudahti päätoimittaja vastaukseksi aputoimittajan kysymykseen, ja alkoi kiihtyneenä lukea "Riennosta" seuraavaa petiti-kirjotusta:
"Valonahjon toimittajat näyttelevät latinankielentaitoaan, mutta kovin huonolla menestyksellä. Kun meillä viime numerossamme siinä kirjotuksessa, jossa puhuimme liuhupartain saamasta voitosta valtuusmiesvaaleissa, tuli epähuomiossa käytetyksi lausetta: 'vae victis!' merkityksessä 'voi voittajia!' on Valonahjo ryhtynyt tuolla itsessään pikku asialla mahtailemaan, ilmottaen että 'voi voittajia!' on latinaksi 'vae victores!' Asia, hyvät Valonahjon 'maisterit', sattuu nyt kuitenkin olemaan niin hullusti, että interjektsioni 'vae' vaatii datiivia, joten pitää olla, 'vae victoribus!' aivan samoinkuin 'vae victis!' Sopisi Valonahjon oppineiden toimittajain vasta välttää asioita, joissa tietävät kirveensä kiveen iskevän. Tämän neuvon antaa kaikessa ystävyydessä Äimä." Kun päätoimittaja oli lukenut kirjotuksen loppuun, syntyi toimistossa harmistunut äänettömyys.
— Pitää vastata! — sanoi vihdoin aputoimittaja, jonka puolueintohimot "Riennon" kirjotus oli saanut liikkeelle varsinkin sentakia, että maisteri-sana "Riennon" kirjotuksessa oli varustettu lainausmerkeillä osotukseksi, etteivät "Valonahjon" toimittajat olleet mitään maistereita, vaikka heitä toisinaan sillä nimellä kunnioitettiinkin.
— Mitenkähän tuon asian laita oikeastaan lienee, — virkkoi päätoimittaja, — pitääköhän siinä välttämättä olla datiivi?
— Soitetaan lehtori Pönkäselle ja kysytään. Sehän on meikäläisiä. —
— Katsotaanhan ensin leksikosta, — ja päätoimittaja haki hyllyltä vanhan, siannahkakantisen Saleniuksen latinalais-ruotsalaisen sanakirjan. Hetkisen sitä kiihkeästi selailtuaan luki hän ääneensä: "Vae, interjection, ve! ack! utryck för smärta: vae tibi! vae te!"
— Ahaa! — huudahti hän innostuneena ikäänkuin koko puolue olisi tullut vararikosta pelastetuksi, — siinä se nyt on: vae te! Siis myöskin akkusatiivin kanssa! Tästähän me saammekin kiiskinpojille oikein hyvän sapiskan.
— Mutta mitähän tuo sulkujen sisällä oleva PL merkitsee, joka on tuon viimeisen muodon jälessä? — kysyi hän löytöönsä yhä tuijottaen.
— Eikö siellä alussa ole lyhennysselitykset? — neuvoi aputoimittaja.