Uusi naapurimme ylhäällä, joka siten vetäytyy ylhäiseen yksinäisyyteensä, jää kuin jääkin meille kokonaan tuntemattomaksi.
Mutta vallankumousuutiset virkoavat jälleen ja kääntävät huomiomme muualle. Vankilaan saapuu huhuja lakoista ja levottomuuksista. Sitten leviää tieto, että Moskovassa ovat vallankumoukselliset joukot vallottaneet joukon vankiloita sekä vapauttaneet niistä kaikki vangit. Toverini synkkämielisyys on tipotiessään ja hänen rintaansa paisuttaa jälleen vallankumouksen henki.
Kun naapurimme H. lauantai-iltana palaa sotaoikeudesta, kertoo hän, että kaikki liikenne kaupungilla on seisauksissa ja että kaduilla liikkuu suuria mielenosottajajoukkoja punaisine lippuineen. Yksi sellainen joukko oli pysäyttänyt sen auton, jolla Shpalernajan vankeja vietiin sotaoikeuteen, mutta laskenut sen sitten menemään.
Tämän kuultuaan on toverini täydessä barrikaadi-kunnossa. Pitäen olematonta punaista lippua edessään marssii hän ympäri lattiaa ja laulaa internatsionalea. Väkevänä käy hänestä ulos "revaljutsionnyj duch".
— Kuinka meidän suomalaisten olisi oikein suhtauduttava asiaan, jos täällä nyt tosiaankin leimahtaa vallankumous ja kansanjoukko tulee vankilaa vallottamaan, kuten Moskovassa kerrotaan jo tapahtuneen?
Tämän kysymyksen esitän Vuokselle ja S:lle, ollessani heidän kanssaan telefoonikeskustelussa.
— Siinä on suuri vaara joutua katutaisteluihin ja minun mielestäni meidän ei lainkaan kannata panna sellaisissa henkeämme alttiiksi.
— Kopissani kai minä aion pysyä — sanoo S. puolestaan.
— Niin minunkin mielestäni on parasta tehdä ja odottaa, kunnes meidät järjestyksessä lasketaan ulos ja annetaan meille rahamme ja tavaramme.
Näin sanoessani on minulla mielessä käsikirjotukseni. Paitsi historiallista näytelmää, on minulla valmiina noin nelisatasivuinen romaani sekä muutamia kertomuksia ja runoja, jota paitsi toinen romaani on hyvällä alulla. Kaikki valmiit käsikirjotukset samoinkuin muutkin liiat tavarat ovat vankilan varastohuoneessa, joten niitä olisi mahdoton saada mukaansa muuten kuin järjestyksessä laskettaessa. Usein olen huolestuneena ajatellut käsikirjotusteni kohtaloa sekä kuvitellut sitä onnellista hetkeä, jolloin minä täältä päästyä saan laskea ne kustantajani pöydälle. Jo joulun edellä pyysin Mashkevitshilta lupaa saada valmistuneen romaanini lähettää Helsinkiin ja samanlaisen pyynnön on hänelle kustantajani tehnyt, mutta sellaisille asioillehan hra Mashkevitsh ei tietysti korvaansa kallista. — — —