Sunnuntai, maaliskuun yhdestoista päivä, kului rauhallisesti. Pari kertaa on toverini kuulevinaan ammuntaa kaupungilta, mutta minä arvelen sitä kuulohäiriöksi.
Päivän merkillisin tapaus on, että meidät rokotetaan. Välskäri erään vartian seuraamana astuu odottamatta koppiimme, meidät komennetaan paljastamaan käsivartemme ja yks kaks tuikkaa ensinmainittu lansetinkärellä rokkoainetta ihoomme.
— Mitäs jos ne tällä tavoin myrkyttävät vankeja siitä pelosta, että vallankumous heidät vapauttaa, — arvelee toverini.
Minä en kuitenkaan ota sitä uskoakseni eikä toverinikaan näytä siitä sen pahemmin huolissaan olevan. Varmaankin on kaupungissa liikkeellä isorokko.
Seuraavana yönä minä olen unissani kulkevinani siltaa myöten kevättulvaisen virran yli. Toisella rannalla seisoo vaimoni ja viittoo minua luokseen.
XX
VAPAUTEEN!
Kevään merkeissä valkenee maanantai, maaliskuun kahdestoista päivä.
Taivaanlaki on sininen ja kuulas, vastapäisillä katoilla leikkivät päivänsäteet ja ikkunakomeroissa kuhertelevat kyyhkyset iloisesti.
Naapuri H. lähtee tänään varhain sotaoikeuteen. Tunnin kuluttua palaa hän kuitenkin koppiinsa. Pyydän häntä telefooniin ja kysyn siihen syytä. Hän kertoi vain, että kun vangit olivat lähdössä oikeuspaikkaan, annettiin käsky, että kunkin on palattava takaisin koppiinsa.