Viimemainittu suorittaa esittelyn ja niin on meitä nyt keskinäisessä yhteydessä kolme suomalaista. Proviisori S., jota syytetään samoista asioista kuin minuakin, on tuotu tänne myöskin keskikesällä. Kuukausmäärin me kolme siis olemme eläneet lähimpinä naapuruksina: päivittäin ovat minun askeleeni kaikuneet herra S:n korvissa, samoinkuin hänen askeleensa Vuoksen korvissa, ilman että kuitenkaan olemme toisistamme tienneet tämän taivaallista.
Hra S. ei ole osannut naputuskieltä enempää kuin minäkään näihin saakka. Vuoksi sen sijaan on oppinut sen omin päinsä jo aikoja sitten. Hän oli löytänyt kaavan koppinsa pimeästä peräseinästä, päässyt selville asiasta sekä alkanut yksikseen harjotella. Sitten oli hän sen avulla päässyt vähin erin yhteyteen venäläisten naapuriensa kanssa.
Sanelemme nyt hra S:lle naputuskaavan, että hänkin voi ryhtyä harjottelemaan sekä käyttämään sitä keinoa lyhemmässä sananvaihdossa. Tätä suullista puhelua hän pelkää, arvellen että meitä mahdollisesti vakoillaan. Venäläinen toverini vakuuttaa, että sellaista on venäläisissä vankiloissa kyllä ennen tehty, mutta ei nyt enää. Enkä minäkään, tarkemmin asiaa sekä sellaisen vakoilun käytännöllistä järjestelyä ajatellen, voi pitää sitä mahdollisena.
Tyhjennettyämme toisillemme niukat uutisvarastomme sekä vahvistettuamme toistemme valoisaa luottamusta tulevaisuuteen sekä oikean asian voittoon, lopetamme "konferenssin" ja annamme vesivirran sulkea puheluväylämme. Mutta hauskana ja lämmittävänä tosiasiana jää mielenpohjalle tietoisuus, että meitä on jo kolme suomalaista toistemme yhteydessä. Se on omiaan lisäämään turvallisuuden ja voiman tunnetta. Ja kuka tietää, mitä löytöjä me edelleenkin voimme tehdä, sillä kaikesta päättäen istuu suomalaisia siellä täällä ympäri Shpalernajaa.
Myöskin toverini laajentaa päivä päivältä tuttavapiiriään. Alhaaltakäsin on hän löytänyt kaksi tuttua poliittista vankia, joiden kanssa hän saattaa olla telefooniyhteydessä. Kun lisäksi muistamme naapuri Sobolevin sekä päällämme asuvan anarkisti Solovjovin, on meitä kaikkiaan viisi miestä, jotka saattavat yhtaikaa keskenään jutella. Siis täydellinen konferenssi W.C:n ääressä!
Mikäli totumme ja käymme rohkeammiksi telefoonin käyttämisessä, sitä useammin panevat nämä viisi venäläistä tavarissia toimeen tunninkin kestäviä konferensseja. Ja juttelemista heillä piisaa. Jej bohu, sitä turinaa! Ja kun he kuuluvat kolmeen eri puolueeseen, syntyy heillä tavallisesti väittelyitä periaatteellisista kysymyksistä. Silloin, väittelyn tiimellyksessä, leiskahtelee toverini tukka, silmät kipinöivät ja hänen siinä varsin epämukavassa asennossa kyyköttäessään huitoo aina toinen käsi tuimasti ilmassa. Väliin oikein tulistuessaan näyttää hän olevan valmis siinä tuokiossa syöksymään päälleen klosettiin, päästäkseen käsiksi toveriensa tukkaan. Mutta kun se ei kuitenkaan käy päinsä, tyydyttää hän yli äyräittensä kiehuvaa sisuaan "soittamalla telefoonin kiinni toisten korvaan", t.s. ponnahtaa yhtäkkiä pystyyn ja nykäisee vesisäiliön vivusta, niin että vesi pauhaten syöksyy klosettiin ja sulkee puheväylän.
Silmät kipinöiden kävellä huitoo hän sen tehtyään edestakaisin, samalla kuin hänen huuliltaan kumpuaa kokonainen tulva venäläisiä kirouksia ja haukkumasanoja sekä julmistuneita valoja, että hän ei ikipäivänä antaudu keskusteluun mokomain kanssa. Mutta kun hän on ehtinyt tyyntyä ja polttaa pari paperossia, lontikoi hän telefoonin uudelleen auki ja hänen suustaan kuuluu mitä leppoisin ja vilpittömin tervehdys:
— Sdravstvyjte, tavarishtshi!
Ja niin on moniääninen, keskeytymätön, puuropadan kiehuntaa muistuttava turina jälleen täydessä käynnissä.
Kerran kuulen toverini, jutellessaan telefoonitse kahdenkesken Solovjovin kanssa, mainitsevan että hänellä on toverina suomalainen kirjailija.