Kun toverini toistaa nuo sanat "revaljutsionnyj duch" on kuin näkisin edessäni ilmielävänä vallankumouksen hengen.
Sinä iltana näkee vartia, tähystäessään tirkistyslasin läpi Shpalernajan koppiin N:o 219, kaksi haltioitunutta oliota, jotka vastapäätä pienen pöydän ääressä istuen tyhjentävät kupin toisensa jälkeen väkevää teetä ja sitä tehdessään juttelevat loistavin silmin ja vilkkain elein. Ja samantapainen näky kohtaa häntä varmaan useissa muissakin kopeissa, sillä luonnollisesti olemme sekä sähköttäen että telefonoiden levittäneet suuria uutisiamme ympäri naapuristoamme, mistä ne samojen keinojen välityksellä aallon tavoin leviävät joka suunnalle avaraa vankilaa, herättäen toivoa masentuneissa mielissä ja sytyttäen loistoa synkkiin katseisiin.
Yhtä korkeana säilyy juhlamielemme seuraavana päivänäkin. Elämme kokonaan vallankumouksen merkeissä. Toverini puhuu barrikaadeista ja katutaisteluista ja väliin on hän tempaavinaan käteensä suuren punaisen lipun, jota muka edessään kantaen kävelee silmät leimuten edestakaisin ja laulaa internatsionalea tai muita vallankumouksellisia lauluja, joissa puhutaan barrikaadeista, sortajista, verestä ja vapaudesta. Lopulta olen itsekin näkevinäni tuon valtavan punaisen lipun, vallankumouksen huuma tempaa minut hetkeksi mukaansa ja minä astelen, tosin vain hitaana Sancho Panzana, toverini kintereillä ja koetan hyräillä samoja lauluja — kunnes istahdan tutulle rautalevylleni ja hymysuin seuraan toverini elehtimistä. Käsitän siinä niin elävästi, mikä valtava, hypnoottinen vaikutus punaisella vallankumouksen lipulla on vaistojensa varassa eläviin suuriin joukkoihin.
Että uutiset ovat mielialaa kohottaen levinneet ympäri vankilaa, sen huomaamme hyvin kävelyretkillä käydessämme. Valtiollisten vankien kasvoilla kuvastuu vasta virinnyt toivo ja eräskin meitä kapeissa portaissa vastaan tuleva nuori herrasmies ei malta, vartian läheisyydestä piittaamatta, olla lausumatta:
— Uutisia tietävät.
Ja sitä sanoessaan loistavat hänen silmänsä niin paljon sanovasti.
Mutta seuraavien päivien kuluessa alkaa mielialamme laskeutua. Saapuu tietoja, että lakkoliike on asettumassa ja että erikoisrauhasta, josta myöskin on ollut huhuja liikkeessä, ei ole toiveitakaan.
Tulee sitten jälleen lauantai ja toverini palaa svidanielta masentunein kasvonilmein: lakko on päättynyt ja kaikki tehtaat ovat jälleen käynnissä!
Mutta pieni lohduttava peräkaneetti toverini uutisilla sentään on: työväen piireissä kuulutaan vallankumousta pidettävän välttämättömänä ja joulun jälkeen, duuman kokoontuessa, kuuluvat he aikovan yrittää uudelleen.
Onhan sitä siinäkin, mihin takertua kiinni. Ja me takerrumme siihen kynsin hampain.