Pöytäkirjojen tulkintaa seuratessamme unohuttaa hän usein ympäristönsä, jolloin hänen innokas kuiskailunsa vieruskumppanin kanssa yks kaks muuttuu äänekkääksi, vilkkaaksi keskusteluksi. Sattuupa myöskin kerran, että kun neitokainen keskeyttää lukemisensa ja huomauttaa nyrpeänä, ettei saa jutella, vastaa A. avomielisen iloisesti ja tyynesti:
— Siellä kaamerassa saa niin vähän jutella, että tekee mieli vähän sydäntään purkaa.
Kaikki purskahtavat nauramaan, siihen yhtyy neitonenkin ja hymähtääpä itse kaljupää tuomarikin, jolle edellinen tulkitsee A:n sanat.
Yhtä synkeänä kuin B:n yllä lepää kohtalon siipi myöskin ylioppilaiden R:n ja H:n päällä. Heidät on syyskesällä vangittu eräässä Keski-Suomen kaupungissa. Katajanokalla istuessaan heitä on päivisin pidetty jalkaraudoissa ja öisin, nukkuessakin käsiraudoissa. Vahvan sotilaisvartiaston saattamina on heidät joitakin viikkoja sitten tuotu tänne Shpalernajaan. Kurja ilmiantaja väittää, kuten pöytäkirjat kertovat, että he kumpikin ovat upseereita suomalaispataljoonassa — eli "27:nnessä Preussin kuninkaallisessa jääkäripataljoonassa", kuten sitä pöytäkirjoissa nimitetään — ja että he parin muun toverin kanssa ovat jossakin räjähyttäneet ilmaan lähes viiden miljoonan ruplan arvosta Venäjän armeijalle kuuluvia sotatarpeita. Siitä he ovat muka saaneet ensi luokan rautaristin. Edelleen kertovat pöytäkirjat, että vangittaessa löydettiin heidän kapsäkistään pommeja sekä toisen lompakosta rautaristin nauha. Itse kieltävät he jyrkästi nämä syytökset ja väittävät olleensa Ruotsissa liiketoimissa.
Molemmat he ovat alle kolmenkymmenen vuotiaita, avokatseisia, sankariryhtisiä nuorukaisia, joihin tuntee mieltymystä heti ensi silmäykseltä. R. on juuri se, jota täällä kasvattamansa pikimustan täysparran takia olin ensi näkemältä luullut ukrainalaiseksi tai yleensä kaikkea muuta kuin suomalaiseksi. H:lla on harvinaisen miellyttävät ja selkeäpiirteiset kasvot korkeine otsineen ja ruskean kiharine hiuksineen. Hänen leukaansa koristaa pieni ruskea nuoren miehen parta, joka myöskin kuuluu olevan vankilantuotteita.
Kumpikin he ovat juristeja. H. on ennen sotaa toimittanut nimismiehen virkaa jossain Savonlinnan tienoilla ja jo silloin on hän yhdenvertaisuuslakirettelöiden johdosta ollut vähällä joutua Krestyyn.
Usein tulevat öisin, unettomina hetkinä, mieleeni nämä kohtalotoverukset sekä nuori B., joita kohtalon käsi tuntuu raskaimmin painavan. Yhä uudelleen käyn läpi ne mahdollisuudet, joihin pelastumisen toiveeni perustuvat. Ja lopultakin näyttää minusta aina mahdottomalta, että kohtalo voisi sokeasti tuhota sellaisen kauniin ja sankarillisen nuorukaisjoukon kuin ovat nuo yksitoista "luentotoveriani". Kaiken järjen ja maailman hallinnossa löytyvän hyvän nimessä täytyy heidän pelastua. Mutta kuinka se käy, se on vielä tulevaisuuden kätkössä.
Lääketieteen ylioppilas S. on vangittu yhdessä R:n ja H:n kanssa. Sattumalta oli hän tavannut nuo kaksi toveriaan äsken mainitussa Keski-Suomen kaupungissa. Että odottamattoman kohtaamisen ilo olisi vieläkin suurempi, olivat toverukset päättäneet pistäytyä kaupungin seurahuoneelle hiukan punssia maistamaan. Mutta tuskin he olivat ehtineet asettua pöydän ääreen ja saaneet täytetyt lasit eteensä, kun vahva poliisivoima yhtäkkiä ympäröi talon ja vangitsi heidät.
Tuotuna Helsingin santarmihallitukseen vilkas, huimapäinen ja aina kaikkeen valmis S., joka etehisessä oli silmänräpäykseksi jäänyt ilman silmälläpitoa, syöksyi lakittomin päin ulos ovesta ja portaita alas kadulle, kintereillään joukko revolverejaan räikyttäviä santarmeja. Vasta Yrjönkadulla he passipoliisien avulla ja ammuttuaan joukon toista kymmentä laukausta olivat saaneet hänet jälleen huostaansa. Tämän johdosta olivat sitten kaikki kolme saaneet Katajanokalla viettää päivät jalkaraudoissa ja yöt käsiraudoissa. Mutta ainakaan S:n iloisessa ja vilkasverisessä olennossa ei näy jälkeäkään noista piinan viikoista.
Hänelle näyttää kaikki olevan helppoa. Niinpä hän ryhmäkunnassamme muun muassa osaa parhaiten venäjää. Tuon tuostakin on neitokainen avuttomassa tulkinnassaan pakotettu turvautumaan hänen kielitaitoonsa. Vikkelästi nousee silloin S. paikaltaan ja neitosen rinnalle siirtyen lukee venäjänkielisestä pöytäkirjasta visaisen kohdan, minkä hän sitten keveästi ja vaivatta kääntää meille toisille.