— Niin kai se on nähtävästi ollut meidän jokaisen laita, — arvelee P. — mutta onhan meillä tilaisuus varsinaisen oikeudenkäynnin alkaessa se asia korjata.
Sitten selittää P., minkä suomalaisen lainkohdan nojalla meidän sopii vastalausettamme ja kieltäytymistämme perustella. Edelleen valaisee minulle P., kuinka jo ensimäisiin oikeuskäsitteihin kuuluu, että lain täytyy olla promulgeerattu siinä maassa, jonka kansalaisiin sitä aiotaan sovelluttaa. Siten ei ole laita Venäjän rikoslakiin nähden, joten jo siltäkin kannalta on laitonta ja mielivaltaista, että meidät aiotaan sen mukaan tuomita.
Päätämme yhteisesti ryhtyä kohtalotoveriemme keskuudessa, sikäli kuin joudumme heidän kanssaan kosketuksiin, ajamaan propagandaa sen käsityksen puolesta, että oikeudenkäynnin alkaessa on kaikkien pantava jyrkkä vastalause sekä kieltäydyttävä vastaamasta.
Tässä yhteydessä tulkoon mainituksi, mitä minulle myöhemmin, vapautuspäivinä, kertoi eräs turkulainen nuorukainen. Istuessaan vielä kotikaupunkinsa lääninvankilassa oli hän saanut tilaisuuden neuvotella samasta kysymyksestä muutamain vanhempain lakimiesten kanssa. "Kyllähän se oikeastaan niin olisi", olivat nämä arastellen tuumineet, "että teillä olisi täysi oikeus panna vastalause, mutta … älkää nyt vain herran nimessä meihin vedotko, vaan tehkää niinkuin itse parhaaksi näette".
Siihen tapaan vahvistivat kahdeksantoistavuotiasta nuorukaista vanhat, kokeneet lakimiehet! Ja toden totta täytyy sanoa, muistaessaan sitä puolelle ja toiselle pälyilevää, hiirenhiljaista varovaisuutta, jota meillä kuluneena aikana on niin paljon nähty, että vielä vuosikymmenkään samanlaista ulkonaista sortoa, niin toinen puoli Suomen kansasta olisi vaipunut toimettomaan tylsyyteen, toisen puolen arkana nuollessa sortajan kättä. — — —
Heti koppiin palattuani alotan telefoonikeskustelun Vuoksen ja provisori S:n kanssa, tehden heille selkoa päätöksestä, jonka P:n kanssa olimme tehneet, sekä kehottaen heitäkin levittämään "aatetta" edelleen.
Hra S:ltä saamme Vuoksen kanssa muuten kuulla, että hän kuuluu toiseen pöytäkirjaryhmään, jossa on yli neljänkymmenen miehen. Niin suuri miesjoukko ei tietenkään sovi siihen pienoseen huoneeseen, missä meille pöytäkirjoja tulkitaan, vaan saavat he joka päivä suuren sotilasvartion saattamina marssia oikeuspalatsin puolelle. Siellä saavat he suuressa piirioikeuden istuntosalissa istua kahtena ryhmänä, joille pöytäkirjoja paukutetaan molemmilla kotimaisilla kielillä. Ruotsinkielisiä on näet "siirtokunnassamme" hyvä joukko toistakymmentä miestä.
Tämän pöytäkirjahomman kautta pääsevät Shpalernajan suomalaiset pian entistä paljon suurempaan keskinäiseen yhteyteen. Naputus- ja telefoneeraus-keinot leviävät nopeasti miehestä mieheen ja tämän jälkeen on vain harvoja, jotka edelleenkin erakkoina eläen pysyvät seurakuntamme ulkopuolella. Salainen kirjevaihtokin alkaa kukoistaa. Neuvottelut "yhteenpuhumisesta" ja keinoista ilmiantajain jääväämiseksi ovat vilkkaita. Me voimme Vuoksen kanssa hra S:n välityksellä lähettää tervehdyksiä, neuvoja ja tiedusteluja toisessa ryhmässä oleville tuttavillemme sekä saada jo seuraavana päivänä samanlaisia takaisin. Täten on kumpikin ryhmä useamman henkilön kautta yhteydessä keskenään.
Kaikki tämä on tietysti omiaan kohottamaan mielialaamme, luomaan vaihtelua elämäämme ja vahvistamaan solidaarisuuden sekä samalla turvallisuuden tunnetta. Shpalernajan suomalaisten elämä on astunut kerrassaan uuteen vaiheeseen.
Ennen pitkää tulemme myöskin tarkoin tuntemaan, mitä laatua miehiä ovat seurakuntamme jäsenet, joiden lukumäärä nousee sinne seitsemänkymmenen korville. Olen näihin saakka pitänyt itseäni joukon iäkkäimpänä miehenä. Nyt saan hra S:ltä kuulla, että heidän ryhmässään on kokonaista seitsemännelläkymmentä oleva apteekkari J. Siis siirtolamme ikäpresidentti! Edelleen on neljä-, viisi- ja kuusikymmenvuotiaita useita. Ja kaikkien ikäluokkain ohella ovat täällä edustettuina myöskin kaikki ammattialat. On pappeja (teoloogiseen erotutkintoon valmistuva jumaluusopin ylioppilas), lukkareita, maistereita, ylioppilaita, lyseolaisia, lääkäreitä, apteekkareita, insinöörejä, kansakoulunopettajia, (varsin runsaasti), kauppiaita, maanviljeliöitä, tuomareita, kunnallisia luottamusmiehiä, käsityöläisiä, talollisenpoikia, merimiehiä… Ja ruotsinkielisiä on suunnilleen noin kahdeksas osa. Siis Suomi pienoiskoossa — jos naisten joukosta puuttuminen jätetään huomioon ottamatta — ja miltei tasaisemmin ja täydellisemmin kuin yksikamarisessa eduskunnassamme.