Torilla kohtasi hän Ringbomin kamreerskan. Se näytti olevan niin päiväpaisteisella tuulella ja kun Paakkumummo niiasi hänelle kankeilla säärillään, pysähtyi se ja pisti kättä vanhaan tapaan.
— No, mitäs Paakkumummo nyt sanoo? — kysyi hän hiukan merkitsevästi.
— Mitäpä tuota entistä kummempaa, — vastasi mummo. — Pelottelivat tässä jo, että lahtarit tulevat tännekin, mutta eipä siinä, Jumalan kiitos, ollut mitään perää. Kyllä minä olenkin sen asian takia rukoillut Jumalaa ja nyt minä olen omin silmin nähnyt, että hän on kuullut rukoukseni.
Kamreerinrouva katsoi häntä jälleen pitkistään, heilutti päätään ja vihelsi hiljaa. Mutta sitten saivat hänen kasvonsa äskeisen päivänpaisteisen ilmeen ja hän sanoi ystävällisesti:
— Niin, kyllä näinä aikoina on moni ahdistettu rukoillut Jumalaa ja merkillisesti hän on kuullut onnettomien avunhuudot. Mutta tuokaa nyt se luutataakkanne meille, niin saatte siellä jotain lämmintä suuhunne.
— Voi kuinka se tuo kamreerska on aina ystävällinen, — ja hoippuessaan taakkoineen rouvan perässä kuivasi Paakkumummo huivinnurkalla silmiään, jotka olivat kostuneet siitä hyvästä mielestä, kun kamreerska ei enää ollutkaan häneen loukkaantunut.
XVI.
KOHTALOKAS POMMINHEITTO.
Olimme vaeltaneet lokaisia metsäteitä, halki laajojen peltolakeuksien ja ohi poltettujen kylien ja olimme härkävaunuissa olilla uisakoiden kolunneet halki puolen Suomen maata, mutta punaisista emme — vankeja lukuunottamatta — olleet sitten Vammalasta lähdettyä nähneet vilahdustakaan. Heidän tappioistaan ja suurista joukkoantautumisista tuli tuon tuostakin tietoja ja sota näytti kuin näyttikin päättyvän vapuksi, kuten talvella olin jonkun kerran ennustanut.
Olimme tulleet Toijalaan saakka ja toivoimme pääsevämme sieltä rautateitse Helsinkiin, jonka saksalaiset olivat ehtineet jo puhdistaa. Mutta yön Toijalassa vietettyämme komennettiin meidät aamulla aikaiseen takaisin Viialaan, jossa rykmenttiä ryhdyttiin heti junaan lastaamaan. — Minnekä nyt? utelivat miehet, mutta kukaan ei tiennyt matkan määrää. Toiset arvelivat meitä vietävän Karjalan rintamalle, jossa oli vielä ankara taistelu käynnissä, toiset taasen puhuivat Vienan Karjalasta.