Annoin mies mieheltä hiljaa kulkevan määräyksen ja muutamassa minuutissa saarsi ketjumme torpan. Karpiinit valmiina pysyivät miehet suojassa puiden ja paasien takana.
Itse etenin pihan keskellä kasvavan koivun juurelle ja otin vyöstäni käsipommin. Koetin, oliko varsi asianmukaisesti paikoillaan, nykäisin sitten sytytysraksista ja viskasin pommin akkunasta sisälle.
Koivun juurelle kyyristyessäni kuulin akkunan helähtävän ja odotin jännityksellä räjähdystä. Mutta sitä ei kuulunutkaan. Odotin minuutin, kaksi — viisi minuuttia, mutta hiljaisuutta ympärilläni ei rikkonut pieninkään risahdus. Tuvassa ei näkynyt ketään liikkuvaa, valkea vain oli ruvennut lepattamaan särkyneestä ruudusta käyvän vedon johdosta.
— Tämäpä nyt merkillistä! — sanoin itsekseni, nousin seisomaan ja tempasin kiukuissani toisen pommin vyöltäni. Muistin elävästi, kuinka lähtiessäni olin ladannut molemmat pommit, mutta siitä huolimatta ruuvasin varren irti ja katsoin, oliko nalli oikeinpäin paikoillaan.
Olihan se ja minä ruuvasin varren huolellisesti paikoilleen, sytytin ja viskasin akkunasta sisälle. Kuului jälleen helähdys, josta päättäin pommi meni sisälle toisesta ruudusta kuin äskeinen. Koivun juurelle kyyristyneenä odotin kuten äskenkin — mutta räjähdystä ei nytkään seurannut. Oli niin hiljaista, että kuulin oman sydämeni lyönnit. Kuuntelin miltei hengähtämättä, sekunnit kasvoivat minuuteiksi ja minuutit liittyivät toisiinsa — kuinka monta liekään jo liittynyt. Lopulta kävi tämä painostava hiljaisuus sietämättömäksi, kiukustuneena kavahdin seisaalleni, tempasin mauserpistoolini ja hana vireessä loikkasin etehiseen sekä tempasin tuvanoven auki.
Kaapin nurkalla palaa lepatti pieni lamppu. Sen valossa näin lattialle tehdyillä makuutiloilla pitkänään tai istumassa kolme vanhaa miestä, jotka kasvoista ja partahoidosta huomasi heti kalastajiksi, puolenkymmentä eri-ikäistä naista sekä joukon lapsia. Kaikkien kasvoilla kuvastui tuskallinen odotus ja kauhu. Erikoisesti on mieleeni painunut muuan nelivuotias poika, joka istui polvet peitteen alla ja silmät korkean otsan alla laajentuneina sekä suu puoliavoinna tuijotti etehiseen, jossa minä seisoin oven luomassa varjossa. Toinen pommeista oli pojan edessä peitteellä, toinen taas oli erään vanhan miehen jaloissa.
Hetkeäkään hukkaamatta astuin tupaan, sieppaisin käteeni molemmat pommit ja viskasin ne niin kauas mökistä kuin ikinä jaksoin. Olin paljon käsitellyt saksalaisia käsikranaatteja, mutta tämä oli ainoa kerta, jolloin olen tavannut niiden joukossa tehottomia.
Tuvassa kyyröttävät ihmiset pääsivät vähitellen kauhun lumouksista ja saattoivat ruveta kieltään käyttämään. Torpan omia asukkaita lukuunottamatta olivat ne pakolaisia saaren toisesta päästä, jossa punikit isännöivät. Oli täälläkin päivän kuluessa majaillut pienempi joukko punaisia, mutta hämärän tullen ne olivat lähteneet tiehensä.
Tällä välin oli saaren toisesta päästä alkanut kuulua kiivasta ammuntaa. Meikäläisten pääjoukko oli nähtävästi alottanut hyökkäyksensä. Nyt tuli meidän määräysten mukaan rientää saaren halki punikkien selkään. Mutta ulos tullessani sain käsiini ainoastaan muutamia miehistäni. Oli syntynyt sekaannusta. Jostakin merkillisestä lähteestä olivat miehet saaneet päähänsä, että on käsketty palaamaan samaa tietä kuin oli tultukin. Useimmat olivat sen vuoksi hiihtäneet jo jäälle.
Inahdin kiiruusti jälellä olevain miesten kanssa heitä pysähyttämään. Mutta tällä välin oli alkanut lumipyry ja se sakeni sakenemistaan. Edelle ehtineitä miehiä oli vaikea löytää ja me jouduimme tuon tuostakin harhaan. Hiihdimme hartiavoimin pitkin meren selkää, kompassi ainoana oppaanamme, ja huutelimme tovereitamme. Vihdoinkin saimme heistä suurimman osan koolle.