Hän mainitsee kotinsa, josta käy selville, että hän on noin peninkulman päästä kirkolta.
— Tietysti sinä olet omin lupisi lähtenyt kotoa?
— Kyllä … kyllä minä sain isältä luvan.
Tätä sanoessaan on pojan katse käynyt kuitenkin hieman epävarmaksi.
— Kyllä sinä kaikesta päättäen olet oikea miehen alku. Mutta nyt sinä olet vielä liian nuori ja pieni rintamalle lähtemään. Katsopas, ethän sinä ylety paljon muuta kuin vyötäisille näitä miehiä, jotka ovat sinne menossa. Niin ollen on parasta, että palaat vielä joksikin aikaa kotiin kasvamaan.
Vastahakoisesti ja kyräten jättää poika huoneen. Jonkun ajan kuluttua ilmestyy sinne hänen isänsä.
— Onkohan täällä näkynyt meidän poikaa? Se on jo monena päivänä uhkaillut lähtevänsä rintamalle ja kun se tänä aamuna katosi siitä jäljettömiin, niin ruvettiin epäilemään, etteihän se vain ole lähtenyt muka passia itselleen ottamaan.
Me kerromme isälle pojan käynnistä ja että hän nyt varmaankin on jossain tuolla kylällä.
— Eihän se peeveli vain ole lähtenyt asemalle viilettämään! — hätääntyy isä ja lakkinsa siepaten lähtee karkulaista tavottamaan.
Tätä seuraavana aamuna se sitten ilmestyi esikunnan kansliaan se sotilaspoika, josta minun oikeastaan piti tässä hiukan kertoa.