— Ei, kyllä tässä täytyy joka miehen olla mukana, — sanoi hän ja alkoi hankkiutua matkaan.
— Sinua siellä nyt tarvitaan! — torui muori. — Pysyisit kiltisti kotona ja antaisit heidän keskenään tapella tappelemisensa. Ei se maailma kuitenkaan siitä siihen kummene.
Muori oli vielä läpeensä vanhan kansan ihminen, sillä hän ei viitsinyt milloinkaan "Työmiestä" lukea. Mutta Syöperi ei piitannut hänen pauhaamisestaan, vaan lähti taipaleelle.
Jo kotona ollessaan oli hän saanut "Työmiehestä" lukea, että torpat ja mäkituvat on julistettu itsenäisiksi. Rintamalla sai hän tovereilta kuulla, ettei sitä siihen vain pysähdytä, vaan lisäksi jaetaan talollisten maat köyhän kansan kesken. Silloin alkoi hän itsekseen pohtia, mitkä isäntänsä pelloista hän erotuttaa itselleen ja aina joutohetkinä hän hekumoitsi näiden peltojen omistuksella. Mutta toisinaan häneen takertui epäusko ja alkoi tuntua, etteivät ne pellot taida olla niinkään vain otettavissa, hyvä jos niistä torpanvuokristaankaan pääsee. Sitäkään ei hän kaikiste jaksanut uskoa. Sellaisina hetkinä tuntui koko tämä sodankäynti järjettömältä ja turhanaikaiselta, suorastaan rosvoretkeltä, jota välttämättömästi seuraa kosto.
Hänessä oli vielä tuntuvasti jälellä vanhaa Anttia, joka epäili ja harasi vastaan.
* * * * *
— Fi-uu-srrr!
Kuula vihelsi ihan korvan juuressa, hänen ollessaan liikkuvinaan uusilla pelloillaan. Hän havahtui ja kohotti päätään. Kaikki oli hiljaista ja kuu valaisi edessä leviävää niittymaisemaa. Vastapäisellä kummulla, josta lahtarit olivat päivällä ampuneet, ei näkynyt minkäänlaista liikettä eikä kuulunut risahustakaan.
— Ovatkohan ne lahtarit menneet matkoihinsa vai?
Nämä sanat tarkotti Syöperi vieruskumppanilleen ketjussa. Mutta kun hän ei saanut mitään vastausta, nousi hän polvilleen ja kurkisteli ympärilleen. Vieruskumppanin havuvuode kiven takana oli tyhjä.