Akotuttuaan hankki Veeli pienen mökin tönän katajistosta kylän takalistolta. Hän teki työtä kuten ennenkin ja ansaitsi, mutta Johanna kahvipannuineen piti huolen, että Veelin ansiot eivät näkyneet missään. Puku muuttui yhä risaisemmaksi eikä huoltapitävän käden jälkeä näkynyt koko miehessä.
Kaiken tämän lisäksi petti Johanna aviollisestikin miestään. Ja kaikki ne sellaisille naisille kelpaavatkin, sillä pahat kielet kertoivat itsepä Hutulinkin, puolisokean maailmankiertäjän ja ruotilaisen Veelin kylillä ollessa käyvän hänen mökissään öitsimässä.
Tästä kaikesta tietämätönnä teki Veeli työtänsä ja kantoi viikkoansionsa kotiin kuten ennenkin. Kunnes Hakalan vanha emäntä päätti kohottaa esiripun lievettä ja paljastaa Veelille hiukan asioita.
Veeli oli ollut Hakalassa kuokkimassa ja vietti nyt joutilasta sunnuntai-iltapäivää, istuen tuvan takkakivellä ja jutellen emäntämuorin ja toisen päivätyöläismiehen kanssa.
Kirkkokuulumisten jälkeen olivat puheenaineeksi joutuneet Veelin sukulaissuhteet ja sen johdosta nyt muori kysyi:
— Minä tässä muistelen, että eikös se Veelillä pitänyt olla toinenkin sisar pait Mari-vainaja?
Onhan se Reetaliisa siellä Töllinperällä, — myönsi Veeli.
— Aivan niin. Onko se siellä naimisissa?
— Naimisissahan se… ja omat mökit. Vaikk'en minä ole häntä nähnyt kuin kerran eläissäni enkä sitä sen miestä ollenkaan.
— No jopa tässä kuulee! Miten se nyt niin on näkemättä mennyt? Liehän tuota nyt toki tullut useamminkin nähdyksi, kun kerran on samassa pesässä kasvettu?