Minä olen ihan ymmällä, mutta hän nauraa hyväntuulisesti ja ymmärtävästi, ja alottaa sitten vilkkaan keskustelun kirjallisuudesta yleensä.
Hänen juttelunsa keskytyy junan pysähtyessä Masabyn asemalle.
Hyvästellessään lausuu hän lakkiaan kohottaen:
— Antakaa nyt anteeksi, minä olen tällainen puhelias mies.
Yritän vakuuttaa päinvastaista, että on ollut hyvin hauska… mutta hän on jo ulkona asemasillalla. No, minä vakuutan sitten itselleni, että siinäpä oli oiva mies, löysi minutkin heti yhteiskuntarekisteristä… eikä viittaustakaan palkkaan, vuosituloihin ja ansioihin. Kerrassaan mainio mies! Oikea rapparien rappari!
Junan lähtiessä asemalta näen hänet jo hyvän matkan päässä maantiellä. Siellä tulee vastaan nähtävästi joku tuttava, koska hän heilauttaa sille hattuaan, pysäyttää hänet ja alottaa kädenliikkeistä päättäen vilkkaan keskustelun. Sitten katoaa hän näkyvistäni, juna mennä tohottaa eteenpäin, Ja vaunuun, jossa meitä on nyt vain kaksi, palaa entinen painostava äänettömyys.
SUUTARIN LEENA
Suutarin Leena, niin.
Toista vuotta on hän nyt suutarista jäätyään elänyt lapsijoukkoineen siinä mökissä, jonka suutari-Matti aikoinaan hirrenpaloista kokoonpani. Siinä on tupa ja kamari, mutta niin hävyttömän pikkuiset, että suutarivainajan nelikko täytti miltei neljännen osan tuvasta ja kamarissa vei kaiken tilan se laudoista seinän varaan kyhätty sänky, jossa koko perhe yönsä vietti. Niin että koko rakennus siinä suuren maantieojan partaalla oli kuin kyljelleen asetettu ja vinoon vääntynyt.
Leena oli lähtöisin kaukaa toisesta pitäjästä, jokivarren yläjuoksulta. Sieltä kulkeusi hän aikoinaan paikkakunnalle ja kintereillään oli hänellä jo silloin kaksi pirpanaa, kylmiltään tehtyjä tietysti molemmat, kuten kylän vaimoväki ennen pitkää totesi. Mutta olipa siinä muijaa kerrakseen, sen havaitsi heti ensi otteista Hyötylän muori, jonka kanssa Leena ensimäiseksi koko kylässä tekemisiin joutui.
Oikeastaan oli Leena, astua lapattuaan paripenikulmaisen taipaleen kelkkoineen, kahvipannuineen ja pirpanoineen, poikennut Hyötylään vain kahvit keittääkseen ja kylässä vallitseviin olosuhteisiin tutustuakseen. Mutta kuinka ollakaan, kun hän siinä risuja pesään taitellessaan ja kahvinpapuja paahtaessaan pani suuvärkkinsä käymään, unohti muori häntä kuunnellessaan kokonaan omat askareensa, ja kun hän sitten, muorin kanssa vastapäätä kahvipannun ääressä istuessaan, siekailemattomaan tapaansa lausuili arvostelujaan ihmisistä ja tästä elämänmenosta yleensä, pääsi muorissa vallalle pelkkä myötätunto tätä muukalaista maantieleenaa kohtaan, joka puheissaan ja töissään liikkui kuin joustimilla. Ja siitä se sitten johtui kuin itsestään, että yiimaan Leena pysähtyi taloon oikein pitemmäksi aikaa.