Pumps, siinä se nyt oli! Eikä minulla ollut vielä valmiina mitään vastausta. Ei siis muuta kuin totuus esiin.
— Kirjailija minä olen.
— Vai niin… Tuota, saisinko kysyä nimeä?
Ah, mihin ruuvipihtiin olen joutunut! Mutta mitä tehdä? Happamasti murahdan sukunimeni.
— Kyöstikö? — huudahtaa hän sen kuultuaan.
Nyt on minun vuoroni tarkastella häntä uteliaasti, että onko hän kenties joku näille main osunut tuntematon sukulaiseni tai muu vanha tuttava.
Kun olen myöntävästi vastannut tuohon hänen viimeiseen kysymykseensä, jatkaa hän:
— Te kirjotatte semmoisia novelleja ja…?
Kun olen tämänkin myöntänyt, huudahtaa hän voitonvarmasti:
— Aivan niinkuin ne Kauppis-Heikit ja Larin Kyöstitkin… joo, joo, ne on hauskoja poikia, he, he…