Kun jälleen syntyy pieni paussi ja juna juuri sattuu kulkemaan erään korkealla mäellä olevan muhkean huvilan ohi, jota minä aina sivu kulkiessani olen katsellut, kysyn minä tuolta tietorikkaalta matkatoveriltani, sattuiko hän tietämään, kenen oma se oli.
Joo, kyllä hän sen tiesi: se oli professori F:n huvila. Ja yks-kaks on hän täydessä vauhdissa tekemässä selkoa tuon huvilan rakennuksesta, huonejärjestyksestä, terasseista, puutarhan käytävistä j.n.e.
— Minä olen ammatiltani rappari ja olm ollut sitä rakentamassa, — ilmottaa hän lopuksi.
Käytänpä nyt hyväkseni hänen laajatietoisuuttaan ja utelen kaikista huomattavimmista huviloista ja kartanoista, joita silmiemme ohi liukuu. Ja kaikkiin kysymyksiini tietää hän antaa laajat ja seikkaperäiset vastaukset.
Kun nämä seikat eivät meitä kumpaakaan enää viehätä, alkaa hän nähtävästi hautoa uusia keskusteluaiheita ja sitä tehdessään hän salakähmää tarkastelee minua päästä jalkoihin. Nyt arvioipi hän minua, kuten minä äsken häntä, ja kohta hän varmasti tiedustaa, mikä minä olen miehiäni.
Nytpä olisi aika vetäytyä jälleen panssariinsa. Mutta ei käy enää laatuun. Ja hittoako se tuo mies minusta tahtoo?
Minua ovat aina kiusanneet tiedustelut ammatistani. Jos olisin pappi, nimismies, lääkäri, tilanomistaja tai vaikkapa joku kamreeri, niin hätäkös olisi vastatessa että tämä poika on sitä ja sitä. Mutta kirjailija! Mikä virkamies se sellainen on ja paljonko sillä on palkkaa? Ehei, kirjailijaparka, kyllä sinut on hieman vajanaisesti merkitty yhteiskuntarekisteriin.
Ja auttaisiko tässä edes kiertely? Kuinka minun kävikään kerran kesämatkallani savolaisen laivan kannella. Kun minulla oli jalassani pieksusaappaat ja päässäni tavallinen lippalakki, vastasin uteliaan savolaisen kyselyyn olevani talollisen poika Pohjanmaalta. Mutta sekös sulun avasi. Ensinnäkin: millä asioilla minä matkustelin, ja kun sanoin liikkuvani huvikseni ja maailmaa nähdäkseni, että miten minä näin keskikesällä joudin niin reissailemaan ja olivatko talolliset kotipuolessani niin rikkaita j.n.e. Tästä viisastuneena vastasin seuraavalle kysyjälle olevani lukumies. Mutta se vei ojasta allikkoon, Mikä ammattilainen se lukumies on, mitä minun pitää lukea ja — tietysti! — paljonko siitä on palkkaa?
Lempo korjatkoon kaikki uteliaat ihmiset! Tuokin tuossa! Nyt sillä jo selvästi pyörii kysymys kielen kärjessä. Jospa läimäytän sille vasten naamaa, että olen vapaaherra. Sehän olisikin lähinnä totuutta. Tai sanoisinko pilanpäiten ja rauhaan päästäkseni, että olen afäärimies? Eihän sekään olisi niin kaukana totuudesta, sillä olenhan viime aikoina tarjotellut huvilaani kaupaksi. Mutta tietysti hän heti toiseksi kysyy, mitä liikettä minä harjotan ja siinä sitten taas ollaan. Ei, varuillaan tässä joka tapauksessa täytyy olla. Mitähän minä nyt keksisinkään…
— Saisinko luvan kysyä, mikä virkamies herra on?