Kun vielä on vaihdettu jokunen repliikki tuollaisista aivan yleisistä ja ykskaikkisista asioista, arvelee hän nähtävästi hetken tulleen siirtyä mieltäkiinnittävämmille aloille.
— Saisinko hiukan silmätä sitä herran sanomalehteä? kysyy hän alotteeksi, — katsoisin siitä musiikki-ilmotuksia.
Ojentaessani hänelle lehteä jatkaa hän:
— Minä olen niin innokas musiikin harrastaja, että milloin suinkin sopii, täytyy minun päästä konserttiin… Joo, musiikki se on minun elämäni.
Silmättyään nopeasti sanomalehteen ja nähtävästi mihinkään uutiseen lähemmin huomiotaan kiinnittämättä antaa hän minulle lehden takaisin ja puhuu edelleen:
— Niistä vanhoista mestareista minä vasta pidän. Kyllähän ne ovat nämä
Kuulat ja Sibeliuksetkin melkoisia, mutta ne Peethovenit, Mosartit ja
Sopinit, ne ne vasta miehiä olivat. Joo, ei nämä nykyiset vedä niille
vertoja.
Sitten puhuu hän edelleen musiikista, arvostelee Sibeliuksen Finlandiaa ja vertailee eri säveltäjiä toisiinsa. Hän liikkuu minulle kokonaan oudoilla vesillä, joten minä en voi ottaa osaa keskusteluun muuta kuin päännyökkäyksillä ja hyväksymisen hyminällä. Mielenkiintoni miestä kohtaan on kuitenkin nousemistaan noussut ja kun syntyy hetken kestävä äänettömyys, kysyn minä, asuuko hän Masabyssä.
— Joo, siellä minä asun, noin kivenheiton matka asemalta.
— Kivenheiton matka, sanotaan Savossa, — lisää hän heti perään ja katsoo minua tutkivasti, että ymmärränkö minä sellaista sanontaa.
— Kyllä se sanantapa on minullekin tuttu, — myönnän, minkä johdosta hän alkaa katsella minua kuin läheistä sukulaista, ilmottaen samalla olevansa Kuopion puolesta kotoisin.