Asia olisikin sitä myöten ollut valmis, elleivät ryypyt olisi saaneet heitä hieman varomattomiksi, niin että sotasuunnitelma paljastui ennen aikojaan. He olivat joka kerta asiaan palatessaan alottaneet keskustelun salamyhkäisellä ja kuiskailevalla äänellä, mutta asian innostamina korottaneet lause lauseelta ääntään ja juuri tärkeimmät kohdat pajattaneet ympäri tuvan kuultaviksi. Sekin olisi tosin vielä mennyt mukiin, ellei Joelin Tilta, suutarin lähimmän naapuritöllin emäntä, olisi sattunut Ojalaan asialle pistäytymään ja emännän kanssa takan luona jutellessaan pitänyt korviansa avoinna myöskin kaikelle sille, mistä pöydän päässä keskusteltiin. Ja niinpä hän pääsi täysin perille miesten salakavalasta suunnitelmasta, tunsi siitä oman sukupuolensa kannalta syvää loukkaantumista, toimitti asiansa ja lähti kiireenkyytiä talosta.
Tietysti hän mennä viiletti suoraa päätä naapurittarensa puheille ja kertoi kuulemansa.
— Soo'o, vai sillä lailla tässä! — sanoi Leena ja hänen mustat kulmakarvansa vetäytyivät yhteen.
Sen enempää hän ei puhunut, vaan ryhtyi kahvia keittämään. Vasta kun he Tiltan kanssa istuivat päin yhteen ja Leena kaatoi toisia kuppeja, sanoi hän reiteensä lyöden:
— Ja sen minä sanon, että ennen suutari itse lähtee tämän katon alta kuin minä!
Vasta seuraavan päivän iltapuolella otti suutari asian puheeksi. Noin vain ykskaikkisesti ja ohimennen alkoi hän työnsä äärestä tuumailla, että jospa sitä sittenkin lähtisi kyläilemään sinne Leenan kotipitäjään, kun hevosen saantikin nykyään tuntui helpolta. Vaikka oikeastaan hän itse ei joutaisi sinne, mutta hevosen ja kyytimiehen hän kyllä hankkisi.
— Kyllä kai minä mielelläni lähden, jos sinä huollat lapsia sen aikaa, — ilmotti Leena.
— Lapsia? Eikös sulla ole ollut tuumana ottaa kaikki lapsetkin mukaasi?
— Jollen saa yksin mennä, en mene ollenkaan.
Suutari tähysti silmälasiensa yli tutkivasti Leenaa, mutta saamatta hänestä sen parempaa selkoa.