Markkua olisi siis täydellä syyllä saattanut sanoa itsekkääksi ja ynseäksi mieheksi — ellei Puputtia olisi ollut olemassa. Sen seurassa saattoi Markku pitää molemmat silmänsä auki ja sille puhellessaan käyttää molempia suupieliään. Ja muutenkaan ei hän Puputtia hoitaessaan missään suhteessa kitsastellut. Sen näki kyllä Puputin päällekin, varsinkin talvella. Vaikka jo hyvässä iässä, oli se aina kiiltelevä karvaltaan ja niin lihava, että tuskin aisojen väliin mahtui. Talvisaikaan sillä ei ollutkaan sanottavaa tehtävää. Markku ei koskaan raskinut antaa sitä kylän töihin ja milloin hän itse ajoi sivullisille puita tai rahdissa pistäysi, pani hän naurettavan pienen kuorman ja sittekin käveli itse aina reen perässä.
Jos Markku piti Puputista, niin kyllä Puputtikin piti isännästään. Sen näki jo yksin siitä tavasta, millä Puputti Markun lähestyessä liikutti korviaan. Ja kun Puputti, Markun sitä kaulalle taputtaessa, laski turpansa hänen olkapäälleen, niin oli se ihan liikuttavaa.
— Ei se tuo Markku siitä eukko-vainajastaan tainnut perustaa läheskään niin paljon kuin tuosta ruunasta, — arveli Mäkeläinen kerran Markulle.
Ja siinä hän varmaankin oli aivan oikeassa. Mutta toiselta puolen on myöskin oikeuden nimessä myönnettävä, ettei Markkukaan eukko-vainajansa puolelta ollut saanut osakseen sitä lämmintä ystävyyttä kuin mitä hän nykyään nautti Puputin taholta. Marjaana-vainaja, iso, puiseva ja miesmäinen nainen, ei ollut hellin kourin käsitellyt miestään, joka oli saanut tyytyä jokseenkin täydelliseen tohvelivaltaan. Eikä Markku koskaan ollut todella kaivannutkaan vaimovainajaansa. Kun hän kerran miesjoukossa, Marjaanasta puheen tullen, oli erehtynyt rentoilemaan, että siinä se sitten oli lujakätinen muija, — paiskasi hänetkin kerran kuin humalasäkin portaita alas, kun hän kännissä kotiin tuli, — niin sen ei vielä tarvinnut mitään merkitä. Ja olihan hän sitäpaitsi tämänkin tunnustuksensa myöhemmin, kun ihmiset pakkasivat siitä pilaa tekemään, muuttanut toiseen muotoon: ettei se Marjaanavainaa uskaltanut koskaan suutansa avata, kun hän oikein suuttui ja nosti mörköelämän.
Missään tapauksessa ei Marjaana ollut Markun sisimmässä koskaan saanut sitä sijaa kuin Puputti. Eipä silti, että Puputtikaan olisi missään suhteessa ollut sen kummempi kuin mikä muu hevonen tahansa. Mutta Markku oli nyt kerta kaikkiaan päässyt varsasta pitäin siihen mieltymään ja niin oli itsestään vuosien kuluessa kasvanut heidän välilleen luja toverisuhde. Puputti oli syntynyt Markun entisessä talossa ja hän itse sille oli nimenkin antanut… se kun heti maitovarsasta pitäin oli ollut sellainen mukava puputti. Ja niinpä hänellä, taloa ja karjaa myödessään, ei juolahtanut mieleenkään Puputista luopua. — — —
Onnellisesti olivat Markku ja Puputti saaneet sydäntalven torkutuksi ja ehtineet valoisiin kevätpäiviin. Silloin sattui mullistava tapaus Markun elämässä.
Elettiin gulashiajan aamunkoitteessa ja rauhallisen maakylän asukkaat joutuivat tavantakaa pyörälle äkkinäisistä hinnannousuista. Nyt olivat hevosten hinnat kohonneet puolella entisestään. Muualta oli tullut joukko ostajia ja saanut käden käänteessä hinnat nousemaan. Se taasen oli saanut jalkeille kokonaisen joukon oman paikkakunnan hevoshuijareita. Niin että lopulta kaikki tapahtui hevoskauppojen merkeissä.
Markku ja Puputti olivat eläneet kokonaan erillään tästä kaikesta, kunnes eräänä päivänä Markun kamariin tulla tömähti Mäkelän isännän opastamina kaksi vierasta hevosenostajaa. Ne olivat käyneet jo tallissa ja panneet merkille Puputin lihavuuden ja kiiltävän karvan. Ja nyt ei muuta kuin pitäisi päästä kauppoihin käsiksi. Mutta huolimatta toista silmäänsä raottaa ilmotti Markku kuivasti, ettei hänen hevosensa ole myytävänä.
Vieraat eivät olleet mitään nurrupoikia, ne tarjosivat heti hinnan pyöreissä luvuissa ja summa oli sellainen, että Markku avasi toisenkin silmänsä sepposen selälleen. Epäluuloisesti katsahti hän vieraisiin, mutta niillä näytti olevan silkka tosi mielessä.
— Hullu olet Markku, jollet myö, kun kerta tuommoisen hinnan saat ja kun sinä et välttämättä hevosta tarvitse, — sekaantui isäntäkin asiaan.