Kaiken tuon oli Juuso kertonut totisin ilmein ja siitä lähtien oli hän mielikuvituksessani esiintynyt murhamiehenä. Mutta nyt vakuuttivat kaikki, ettei siinä ollut hiventäkään perää. Juuso oli nyt kertakaikkiaan sellainen, että hän saattoi kenelle hyvänsä syöttää pajunköyttä ja tehdä sen mitä totisimmalla naamalla.
Tarkastelin miestä ja hänen ovelia munkin kasvojaan salakähmää ja mielenkiintoni heräsi. Totisesti, olipa sillä mielikuvitusta! No, suojeluskuntaan hän liittyi, vaikka olikin jo perheellinen keski-iän mies, ja oli siitä lähtien sen innokkaimpia jäseniä. Ja kun sota puhkesi ja meitä pienoinen joukko marssi naapurikylään, missä jouduimme kahakkaan ryssien aseistaman hulinakaartin kanssa, oli Juuso mukana. Kun hän siellä esiintyi vanginvartiana, sai hänen mielikuvituksensa suuria aikaan. Naamallaan tuo ikitotinen ilme jutteli hän vangeille mitä pöyristyttävimpiä juttuja sodan kulusta ja ajoi heidän päänsä muurahaisia täyteen, niin että he tunnustivat kaiken, mitä tietää tahdottiin.
Sellainen mies oli tuo edelläni asteleva kivääriniekka.
Yösydännä me olimme kymmenmiehisen suojeluskuntalaisosaston kanssa tulleet tänne Tuulenperälle, pitäjän etäisimmälle ja omaperäisimmälle kulmakunnalle. Meidän piti panna täällä toimeen pieni suursiivous, sillä toinen toistaan hälyyttävämpi viesti oli täältä viikon kuluessa saapunut. Täällä oli muka oma punakaarti, jonka sanottiin syksystä pitäin harjotelleen. Kiväärejäkin niillä huhu tiesi olevan ja ryöstöillä olivat uhkailleet. Rauhalliset ihmiset olivat peloissaan ja pyysivät apua. Ja todistukseksi siitä, etteivät he turhia hälynneet, toimittivat he esikuntaan valokuvan, jossa osa Tuulenperän punakaartia nähtiin ampuma-asennossa.
No, tämähän oli jo oikein kouraantuntuva todistus. Parasta lähteä hieman puhdistusta tekemään, sillä eipä tiennyt, mitä ne hurjurit siellä metsien ja louhikkojen keskellä suunnittelivat, ne kun tuulenperäläiset muutenkin olivat sellaista yksipäistä väkeä. Aina ne saapuivat kuntakokouksiinkin joukolla vastaan panemaan ja kun kruununmiehet menivät sinne viinanpolttoja, hirventappojuttuja tai metsänvarkauksia tutkimaan, saivat he aina palata tyhjin toimin. Silloin olivat tuulenperäläiset kaikki yhtäällepäin kuin sian jalat.
Mutta nyt ne pannaan pihtiin ja opetetaan esivaltaa kunnioittamaan. Ja ennenkaikkea: selkäpuoli täytyy turvata kaikilta kapinavehkeiltä.
Ylösnousun aikana me olimme saapuneet ensimäisiin taloihin ja yllättäneet muutamia päämiehiä aamupannun äärestä. Syytettyjä ja muuten epäiltyjä oli jo melkoinen joukko koottuna perukan suurimpaan taloon. Heitä olivat suojeluskuntalaiset jääneet vartioimaan, mutta minä ja Juuso olimme nyt tavottanassa itse Muukan Mattia, miestä, joka täällä oli kaiken sieluna ja joka oli esiintynyt punakaartin ylipäällikkönä.
En ollut koskaan Muukan Mattia nähnyt. Mutta puhuttavan olin kuullut sitä enemmän. Hirvien salametsästäjä, rettelöitsijä ja kiukkuinen sosialisti. Ja nyt ennenkaikkea tihutöitä suunnittelevan punakaartin päällikkö! Minuun oli jo syöpynyt varma mielikuva pahankiskoisesta ja rumasta miehestä.
Nyt me siis Juuson kanssa olimme matkalla häntä pyydystämään. Tiesivät hänen eräiden muiden perukan punaisimpien kanssa olevan tervanpoltossa täällä metsässä. Olimme Tuulenperältä ajaneet ainakin penikulman, niin että nyt me jo olimme ihan maailman laidassa, sivistyneen yhteiskunnan äärimmäisillä rajamailla. Loppumattomia saloja ja louhuisia kallioita. Todellakin sovelias ympärist tuollaiselle ryöväripäällikölle.
Hevosen olemme jättäneet erääseen torppaan ja astelemme nyt peräkkäin kohti tervahyttiä, jonne louhikoiden välitse kiemurtelee kapea tie. Tuo Juuso se tuntee tiet ja paikat, sillä tuskin on pitäjässä sitä salon sopukkaa, missä hän metsäretkillään ei olisi kierrellyt.