— Siellä se on.
Jännitys kohoaa ja me astelemme ääneti edelleen.
— Mahtaakohan niillä olla täällä matkassaan kiväärejä?
— Saattaisipa olla.
Aika veijari tuo Juuso! Nytkin minun on aivan mahdoton tietää, sanoiko se tuon tosissaan vai ilman aikojaanko minua pelotellakseen. Oli miten oli, mielikuvituksessani näen jo vihaisten silmien kiiluvan hytin seinähirsien raoista ja kiväärinpiippujen ojentuvan meitä kohti.
Ei, tässä on parasta olla varuillaan. Varovasti, ettei Juuso sitä huomaisi, ryhdyn irrottamaan mauserpistoolia kotelostaan, Mutta juuri kun olen sen ulos saamaisillani, kalahtaa piipunnokka kotelon reunaan. Juuso kääntää päätään ja hänen toinen suupielensä vetäytyy hymyyn. Aivankuin siihen olisi kirjoitettuna: "Ähää, joko miestä rupesi jänistämään!" Minua harmittaa ja äkeänä astelen minä Juuson kantapäillä.
Kuuluu kirveen kapsetta ja hytti tulee näkyviin. Kummassakin pesässä loimottaa tuli ja tornista pursuaa sakea juurikkasavu. Hytin edustalla heiluu puolikymmentä kirvestä niin että terät auringossa välkehtivät. Niitä heiluttaa, tervaksia pieniessään, puolikymmentä nokista miestä. Silmänvalkuaiset vain muljahtelevat nokisten naamojen keskeltä. Ne näkevät meidän lähestyvän, mutta kukaan ei pysähdy työssään eikä käännä päätään, häränsilmää vain vääntävät.
— Onko Muukan Matti täällä?
Ei vastausta. Kuin vihan väellä iskevät kirveitään tervaspuihin.
— Onko Muukan Matti täällä?