— Kyllä niiden vätysten kanssa tarkenee, — virkkoi hän, sytyttäen tarjoamani paperossin. — Niissä on sitte sellaisia juurikoita, että vihaksi tosiaan pistelee, vaikkeihan sitä suuttua saisi. Mutta kunhan minä niitä parikaan kuukautta vatkaan, niin norjenee siinä luut.
Hänen silmänsä välähtivät ja intohimoisesti imi hän savuketta.
Oliko aikomus jäädä armeijaan sivu palvelusajan?
Oli kyllä. Syksyllä ylennettäisiin hänet vääpeliksi ja silloin sopi palkankin puolesta kyllä jäädä. Siitäpä sopi sitten, jos sotilaan ammatti alkaisi kyllästyttää, hakea esimerkiksi poliisin virkoja.
— Mutta täytyy lähteä niitä taas leipomaan, koska majurikin näkyy kentälle tulevan.
Hän viskasi paperossinpätkän maahan, pisti minulle kättä ja palasi miestensä luo.
— Asento! — kajahti sieltä niin, että kaiku lähimmistä seinistä vastasi, ja sitten: — Juoksuun mars, mars! Maahan! Ylös! Mars, mars!…
TOTINEN ISRAELIITTA
— Pojat, arvatkaapas, mikä sen nimi on? — kääntyi hulivilin näköinen nuorukainen, joka vaunussa istui lähinnä Justus Anttosta, toisten toveriensa puoleen.
— Kaiketi Aaprahami.