Poika ei näyttänyt oikein olevan selvillä käsitteestä "valtiollinen vanki". Hän lakkasi puremasta ja mietti. Sitten vastasi hän:
— Tuota… varkaudesta minä… ja alkoi jälleen purra.
Hevosvarkaudesta hän oli rajaseudulla joutunut kiinni. Samantapaisia ja vielä ikävämpiäkin henkilöitä ilmestyi päivittäin joukkoomme.
Eräänä toisena päivänä aamiaista syötäessä kuiskasi minulle joku, että pöydässä näkyy olevan muuan, jolla sivilimiehen takkia lukuunottamatta on venäläisen sotilaan asu. Äreänä käännyin osotettua miestä silmäilemään. Mutta siellä oli vastassani mitä rehellisin harmaa silmäpari ja avomieliset, mitä rauhallisimmat kasvot, sanalla sanoen: oikea suomalainen Matti. No, eihän siinä muu auttanut kuin laskea harjakset kiltisti alas ja ryhtyä ystävällisiin suhteihin Matin kanssa.
Kun hän syötyään alkoi pyynnöstäni kertoilla kokemuksistaan sotarintamalla, kertyi hänen ympärilleen piankin kokonainen liuta kuulijoita. Mutta Paski oli tottumaton kielenkäytäntoön, kertominen kävi hitaasti ja kangerrellen, ja lisäksi vaikeutti sitä mälli, jota hän yhtä mittaa siirteli poskesta toiseen. Kuulijat taasen olivat hermostunutta väkeä, jotka hevillä eivät voineet rauhottua yhteen kohti paremmin kuin Paskin mällikään. Hidas ja katkelmainen kertomus ei kyennyt heitä pitkäksi aikaa paikoilleen kahlehtimaan, vaan hajaantuivat he toinen sinne, toinen tänne, niin että minä ennen pitkää yksinäni muodostin Paskin kuulijakunnan.
Ihmetellen tarkastelin miestä, joka oli toista vuotta kestänyt kaikkia rintamaelämän vaivoja ja kauhuja, mutta joka ei näyttänyt vähimmässäkään määrin hermostuneelta tai rasittuneelta. Hän teki kaikessa niin rauhallisen ja ehyen vaikutuksen kuin tyynessä uiskenteleva jääkappale.
Eikö hän ollut siellä pitkällisen juoksuhautaelämän kurjuudessa ja ankarina talvikuukausina edes joskuskaan sairastunut?
— Eihän tuota sattunut, — arveli Paski. — Se on tämä minun sukuni aina ollut hyvin lujatekoista sorttia.
Mitäkö hän arveli vihollispuolesta, saksalaisista? No, kyllä ne sotaa osasivat käydä. Selvä kunnioitus saksalaisia kohtaan kajasti kaikista Paskin puheista.
— Kyllä sitä oli alussa tälläkin puolen vauhtia ja aivan yleinen oli armeijassa usko, että muutaman päivän perästä ollaan Berlinissä. Mutta sitten kun siellä nousi seinä eteen, niin jo täytyi pysähtyä… eikä ainoastaan pysähtyä, vaan lähteä kiireen vilkkaa takaisinpäin. Ja se olikin tuloa, eikä sitä juostu päivin ja kaksin, vaan monta päivää. Joo, kyllä niillä saksalaisilla näkyy olevan eri meininki… ja eri niillä ovat kaikki varustuksetkin.