— Toin sulle hiukan maistaa tuota mötinää.
— Mötinää? Tuota… onko se sitä korpirojua, kuusenjuurikasta, pontikkaa tai miksi sitä oikein sanotaan?
— Nimittipä häntä miksi hyvänsä, mutta sen minä vain sanon, että mitään tehtaan sikunaa se ei ole.
— Tuota, oletteko te itse tätä… vai?
— Mitä sinä tarpeettomia kyselet, jostakin sitä on ilmestynyt, siinä on pullo ja sillä hyvä!
Avasin korkin ja tunnustelin hajua.
— Kylläpä siinä on outo haju. Eikä varsin miellyttäväkään.
— Älä, älä, kuule sinä! Siitä ei haju parane, eikä makukaan. Haepas pikari!
Hain pikarin ja me maistoimme. Oudolta se tuntui makukin, mutta minä en uskaltanut olla kiittämättä sitä mitä parhaimmaksi. Voimaa siinä ainakin oli. Lämmitti kuin ahjo rintaa ja sai meidät ykskaks puhetuulelle.
Juteltiin yhtä ja toista. Niin tuli Kalle Huikarikin mainituksi. Matti nimitti häntä puolen naulan mieheksi.