Hänen armonsa?
Kuink' onkaan laitansa?
(Kintereillään Dozka rientää Anna vasemmalle,
josta seuraava sananvaihto kuuluu.)
ANNA:
Oi kiitos taivaan, ett' elävänä Teidän Armonne ma löydän! — Kuinka, haavoittanut onko —
HERTTUATAR:
Ei vahinkoa pienintäkään mulle se tuottanut.
ANNA:
Oi, tulkaa, kappeliin ma tuonne saatan Teidän Armonne, pois täältä hävityksen keskeltä. Tuo tuoli ota, Dozka, kappeliin, se nosta, sitten hänen armolleen vie herttualle sana, mutta joudu! (Dozka tulee tuolia kantaen kappeliin, asettaa sen etualalle ja rientää oikealle.) Kas niin, mun käteeni nyt nojatkaa! (Herttuatar, aamupuvussaan ja tukka puoliksi laitettuna, tulee Annaan nojaten vasemmalta.) Ja tuohon tuoliin hetkeks suvaitkaa nyt käydä lepäämään, ett' etemmäs pois sisäsuojiin käydä jaksatte.
HERTTUATAR (tuoliin istuutuen):
Mun tukkaani juur neitosenne laittoi, kun ylös alas kaikki mullisti tuo kuula; suunniltaan lie säikäys nyt tyttö polon saanut. — Täydentää te, Anna-neiti, työnsä suvaitkaa!