Esirippu.
VIIDES NÄYTÖS.
Vankiholvi linnassa. Perä- ja oikealla sivuseinällä makuupenkit. Peräseinässä, lähellä kattoa, pieni ristikkoikkuna. Vasemmalla kapea ovi.
On yö. Vankiholvia valaisee talikynttilä, joka palaa seinään
kiinnitetyssä rautajalassa.
Vestgöthe, päätään käteen nojaten, makaa sivupenkillä.
Niilo Skalm kävelee edestakaisin lattialla.
Kuuluu salpojen kolinaa ja lukonratinaa. Vanha, pitkäpartainen vanginvartija, kädessään vesiastia, vyöllään avainkimppu, astuu sisälle.
VANGINVARTIJA (asettaen vesiastian penkille):
Kas siinä juotavaa! — On hupaista, kun taasen asukkaita saanut on tää vanha komeroni; autiona se yli parin viikon onkin ollut, näät hirteen edellinen asukas kun vietiin — (Aivastelee pitkään.) Iänkaiken kirottu tuo nuha mua vaivaa, kosteus nääs noiden muurien saa aikaan sen. — Niin, hirteen edellinen asukas siis vietiin, mutta sitä peljätä ei herrain tarvis ole: Tukholmaan, ma kuulin, teidät ennen pitkää viedään. — No, hyvin teidän täällä viihtyvän ja unta saavan toivon. — Hyvää yötä!
(Menee, sulkien visusti oven.)
VESTGÖTHE (hetkisen kuluttua Skalmille):