MARTTA SKALM (nopeasti kyyneleensä kuivaten):
Voin, poikani! Siis kuule: pakoon päästä tilaisuus on sulla: orpanasi Iivari sen tapahtuvan sallii; oitis siis nyt täältä lähde, pian valkenee jo aamu, jolloin myöhäistä se on. Siis joudu!
NIILO SKALM:
Oh, taas pako — orpana! Ei, äiti! Sitä tarkoittanut en ma valoon pääsyllä; ma onnetonna vain saisin harhaella ympäri ja tuskan vuorta povessani kantaa, jos paost' etsisin ma pelastusta. Ei, tosipelastuksen tuopi mulle vain selvyys siitä, miksi päätyttävä näin kurjast' oli yrityksen jalon, jonk' onnistumaan Herra taivahan niin selvin merkein määrännehen näytti?
MARTTA SKALM:
Oi turhilla sa tutkailuilla näin miks enää kiusaat hyvää Jumalaa ja hukkaan haaskaat hetket kallihit! On joutua sun aika!
NIILO SKALM:
Pakohon en suostu lähtemään!
MARTTA SKALM:
Sa onneton! Sull' orpanas jo eikö sanonut, ett' aamulla on matka Tukholmaan sun edessäs?