MARTTA SKALM:
Enosi?
NIILO SKALM:
Niin, veljenne, tuon jalon Särkilahden Pietarin, tuon kiivaan tulisielu saarnamiehen. Niin elävästi muistui mieleheni, mun kuinka saarnaa hänen kuulemaan te sylissänne kerran kannoitte.
MARTTA SKALM:
Ah, muistaa jaksatko sa vielä sen?
NIILO SKALM:
En ennen koskaan muistanut oo sitä, mut nyt se kirkkahana äkkiä mun palas mieleheni. — Niin, äänen, sanat ma kuulen enoni, mut ajatusta, ah, vaikea niin tajuta mun on.
MARTTA SKALM:
Kun muistaisin —